Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa, nämä palvelut eri puolilla Suomea ovat apunasi:

Työnhaku

Työtä hakiessa kannattaa miettiä omia tavoitteita, osaamistaan ja suunnitelmia tulevaisuudelle. Vain harvoin ensimmäinen hakemus tuottaa tulosta, joten ei kannata lannistua. Hakemuksia saattaa joutua lähettelemään runsaastikin, ennen kuin sopiva työ kohtaa hakijan. Aktiivisuus ja kärsivällisyys palkitaan.

Hyvä CV eli ansioluettelo auttaa hakijaa markkinoimaan itseään. CV on ytimekäs kuvaus kaikesta siitä, mitä hakija on ehtinyt tehdä, aina ensimmäisestä kesätyöpaikasta edelliseen työsuhteeseen. CV:ssä voi lisäksi kertoa luottamustehtävistä, koulutuksesta, kielitaidosta ja harrastuksista. CV liitetään hakemuksen liitteeksi sitä pyydettäessä.

Hyvä työhakemus on yleensä noin yhden paperiarkin mittainen ja sisältää kaikki ne olennaiset asiat, jotka työnantaja haluaa tietää etsiessään sopivaa työntekijää. Hakemuksesta tulee ilmetä, miksi hakija on kiinnostunut juuri tästä työpaikasta ja millaiset hänen valmiutensa työhön ovat. Palkkatoive tulee esittää sitä pyydettäessä. Toisinaan liitteeksi pyydetään myös valokuva hakijasta.

Jos mielessäsi on jokin kiinnostava työpaikka, mutta heillä ei juuri sillä hetkellä ole paikkoja avoinna, voit lähettää avoimen hakemuksen. Avoimessa hakemuksessa esitellään oma osaaminen ja vahvuudet samalla lailla kuin tavallisessa työhakemuksessakin. Pyydä avoimen hakemuksen lopussa, että yhteystietosi pidetään tallessa ja sinut otetaan huomioon, kun tarvetta uusille työntekijöille ilmaantuu.

Työnantaja valitsee hakemusten perusteella sopivat henkilöt haastatteluun. Onnistunut työhaastattelu on vuorovaikutustilanne, jossa molemmat osapuolet saavat itseään kiinnostavaa tietoa. Kannattaakin miettiä jo etukäteen kysymyksiä, joita haluaa tulevasta työstä ja työpaikasta esittää. Lisäksi kannattaa varautua kertomaan itsestään sekä työntekijänä että ihmisenä. Haastattelijoita voi olla joko vain yksi tai useampia. Toisinaan haastattelussa on läsnä myös useita haastateltavia. Haastattelu on mahdollista tehdä myös puhelimitse, mikäli työnantaja näin haluaa.

Työhaastattelu voi olla moniportainen. Tällöin runsasta hakijamäärää karsitaan vähitellen pienemmäksi. Jatkoon pääsystä tulee aina ilmoitus. Yleensä myös karsiutumisesta ilmoitetaan. Moniportaisessa hakumenettelyssä haastatteluja voi olla useita ja hakijan tulee suorittaa soveltuvuustehtäviä.

Onnistunut työnhaku päättyy työnhakijan tullessa valituksi mieluisaan työtehtävään. Valittu hakija saa työtarjouksen ja kun molemmat osapuolet sen hyväksyvät, allekirjoitetaan työsopimus.

 

CV-netissä voit kertoa itsestäsi työntekijänä suoraan työnantajalle, käy laittamassa oma CV TE-palveluiden CV-nettiin. Neuvoja CV:n ja hakemuksen laatimiseen saat Uranosteen CV-vinkit -osiosta.

NäytönPaikka-nettipalvelu on henkilökohtainen työväline, jonka kautta käytössäsi on erilaisia työkaluja, kuten verkostokartta, aikajana ja valmis ansioluettelopohja.

Taloudellisen tietotoimiston Samalle viivalle -hankkeen selkokielisen oppaan opiskelusta ja työelämästä voit löytää Samalle viivalle -nettisivuilta. Opas löytyy kuudella eri kielellä.

Miten toimia työnhakijana TE-toimistossa? Katso video. Nuorten TE-palveluista kertovat videot on tuottanut työ- ja elinkeinoministeriö. Videot kertovat ammatinvalinnasta, koulutusneuvonnasta, työnhaun perusteista ja Sanssi-kortin antamista mahdollisuuksista, nuorten yrittäjyydestä sekä siitä, miten toimia työttömyyden kohdatessa. Lue lisää nuorille suunnatuista TE-palveluista.

 

Saat lisää tietoa ja neuvontaa aiheeseen liittyvissä kysymyksissä nuorten tieto- ja neuvontapalveluista. Etsi lähin palvelusi Ihmiset & osoitteet -valikon kautta.

Voit jakaa omat ajatuksesi ja kommenttisi aiheesta, hyödyntäen alla olevaa kenttää.

Alla olevassa laatikossa voit kommentoida aihetta. Ylläpito hyväksyy ja julkaisee kommentit.
30.08.2017, 17:51
Hei. Olen 14-vuotias tyttö ja etsin töitä viikonlopuksi ja iltaisin.
31.08.2017, 07:58
Hei. Tällä samalla sivulla on linkki sivulle "Töitä 14-vuotiaalle" (https://www.nuortenelama.fi/toita-14-vuotiaalle). Sinun kannattaa tutustua kyseiseen sivuun ja sen sisälöihin. Sivulla löytyy paljon vinkkejä siihen millaisia töitä voit tehdä ja mistä niitä kannattaa hakea. Mukavaa syksyä, Nuortenelämä.fi - Mika
25.12.2016, 18:12
Hei! Olen 14 vuotias tyttö joka on kiinnostunut kesätöistä:D
27.12.2016, 11:28
Hei. On hyvä olla ajoissa liikkeellä kesätöiden suhteen. Nuortenelämä.fi sivuille on koottu myös tietoa kesätöistä, löydät ne tämän linkin kautta: http://www.nuortenelama.fi/elavaa-elamaa/tyo-ja-yrittajyys/kesatyot
terveisin, Mika - Nuortenelämä.fi
01.12.2016, 07:54
olen 15vuotias poika. etsisin töitä jota voisin tehdä tunti työnä. minulla on 2viikon työtodistus kesältä 2016 kun olin pitkälahden abc:eellä kesätöissä. olen myös ollut valmentamassa, tuomaroimassa ja tukemassa nuorten jalkapallo toimintaa (5-7v).
02.12.2016, 13:18
Hei,
hienoa, että työnteko kiinnostaa! Saat lisätietoa erityisesti 15-vuotiaan työnteosta ja työnhausta täältä: http://www.nuortenelama.fi/t%C3%B6it%C3%A4-15-vuotiaalle

Myös muihin Työ ja yrittäjyys-aihealueen artikkeleihin kannattaa tutustua - ja sitten vain rohkeasti hakemaan töitä.

Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi
20.11.2016, 13:00
moi olen 16 v ja etsin töitä viikonlopuksi ja iltaisin
22.11.2016, 13:13
Hei, voit tutustua ilta- ja viikonlopputyötä käsittelevään artikkeliin: http://www.nuortenelama.fi/ilta_ja_viikonlopputyo
Sitten vain töitä hakemaan! Tsemppiä!

Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi
25.09.2015, 10:02
Haluaisin töitä että vosin ostaa iuden puhelimen