Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa, nämä palvelut eri puolilla Suomea ovat apunasi:

Miten saada taskurahaa?

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta vielä hakea tai päästä töihin, voit hankkia pientä taskurahaa myös muilla tavoilla. Voit esimerkiksi kysyä, olisiko vanhemmillasi tai sukulaisillasi jotain sellaista tavallista isompaa kotityötä tai projektia, johon he tarvitsisivat apua ja josta he olisivat valmiita hieman maksamaankin. Tällaisia töitä voisivat olla talvella vaikkapa lumityöt ja kesällä nurmikon leikkuu, haravointi ja marjanpoiminta. Ympäri vuoden tehtäviä töitä ovat vaikkapa varaston ja auton siivous, halkotyöt, kauppareissulla avustaminen, remontissa avustaminen, lemmikkien ulkoiluttaminen, lastenhoito yms.

Taskurahaa voi hankkia myös keräämällä pulloja erityisesti isojen tapahtumien yhteydessä. Pullojen kierrättäminen on myös luonnolle kiva teko!

Pienten askareiden ohella voit kerryttää rahaa esimerkiksi säästämällä viikkorahat tai muut vanhemmilta saamasi rahat tilille. Mikäli haluat, voit myös pyytää vanhempia ja sukulaisia antamaan syntymäpäivälahjat ja joululahjat rahana. Tällöin voit itse päättää myöhemmin, mihin haluat rahasi käyttää.

Yksi hyvä keino on myös myydä tarpeettomiksi jääneitä vaatteita ja tavaroita kirpputorilla tai nettihuutokaupoissa. Muistathan kuitenkin jutella kirpputorimyynnistä ensin vanhempiesi kanssa.

Syksyllä voit hankkia taskurahaa marjoja poimimalla. Marjoja saa poimia metsästä ja myydä verovapaasti, jos niitä ei poimi varsinaisesti työkseen.

Jos olet innokas bloggaaja tai vloggaaja, voit selvitellä mahdollisuuksiasi saada mainostuloja.

Alla olevassa laatikossa voit kommentoida aihetta. Ylläpito hyväksyy ja julkaisee kommentit.
Ke, 12/25/2019 - 19:49
Hei! Olen 12vuotias tyttö ja tarvitsisin rahaa, noin 100€. Otan apua vastaan (:
To, 01/02/2020 - 08:55
Moi, kiitos kommentistasi. Toivottavasti yllä olevasta artikkelista on sulle hyötyä rahan tienaamisessa. :) 12-vuotiasta ei voi ottaa palkkatöihin, mutta 100e on mahdollista tienata ilman varsinaista työsuhdettakin. Voit esimerkiksi kysyä tuntemiltasi aikuisilta, olisiko heillä tarvetta reippaalle apulaiselle. Voit esimerkiksi tehdä lumitöitä, siivota, hoitaa lapsia tai ulkoiluttaa lemmikkiä, josta sitten saat sovitun summan rahaa palkkioksi. Sopikaa yhdessä, millaista työtä voisit tehdä, kuinka usein, ja että paljonko he siitä sinulle maksaisivat. Myös pulloja keräämällä voi tienata hieman rahaa. :) Voit myös halutessasi toivoa kaikki synttärilahjat rahana.

Hyvää alkanutta vuotta 2020! T. Riina
Ma, 12/16/2019 - 20:19
Hei, haluaisin kerätä rahaa noin 150€ ja en tiedä miten. Äiti ja isö ei anna mulle mitää viikko rahaa tai esim jos teen töitä niin ne ei anna mulle rahaa eikä anna mun mennä töihin oon 14v
To, 12/19/2019 - 09:11
Hei! Kiitos kommentistasi. Voit kysyä vaikkapa naapureiltasi, sukulaisiltasi ja muilta tutuiltasi, olisiko heillä tarvetta reippaalle apulaiselle. Voit esimerkiksi tehdä lumitöitä, siivota, hoitaa lapsia tai ulkoiluttaa lemmikkiä, josta sitten saat sovitun summan rahaa palkkioksi. Sopikaa yhdessä, millaista työtä voisit tehdä, kuinka usein, ja että paljonko he siitä sinulle maksaisivat. Lisäksi pulloja keräämällä voi tienata hieman rahaa. :) Voit myös halutessasi toivoa kaikki joulu- ja synttärilahjat rahana.

Miksei äitisi anna sinun mennä töihin? Työ voi olla pienimuotoistakin ja töitä voi tehdä silloin tällöin.Voisitkohan vielä jutella vanhempiesi kanssa asiasta? Voitte vaikkapa miettiä, olisiko sun mahdollista ladata Work Pilots -sovellus ja hakea sitä kautta pientä keikkatyötä: www.workpilots.fi.
Muita vinkkejä löydät esim. www.nuortenelama.fi/toita-14-vuotiaalle -osiosta.

Ihanaa loppuvuotta! T. Riina
Ma, 12/09/2019 - 18:22
Mutta jos haluaa olla kuluttamatta perheen varoja esim tekemällä kotityöt ja vanhemmat maksavat se kuluttaa perheen varoja mutta 13 vuotias ei siis mitenkään pysty saamaan rahaa/taskurahaa muualta kuin vanhemmilta varsinkin jos isompi sisarus tarvitsee aina vai enemmän rahaa ja minulle ei sitten jää mitään edes perheen varoitsa . Konetta toivoin syntymäpäivälahjaksi syyskuussa no enpä vieläkään ole saanut mutta isompi siskoni sai silti uuden puhelimen miksi vanhemppat lapset saavat aina kaiken ja nuorimmat eivät mitään jos perheen lapset ovat 13 ja 16 ...
To, 12/12/2019 - 09:35
Hei! Onhan se kurjaa, jos tuntuu, että kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Voisitko yrittää jutella asiasta kotiväkesi kanssa? Kannattaa myös miettiä, että koneen ja kännykän välillä voi olla tosi suuri hintaero ja vanhemmat on voineet miettiä sen tarpeen sen mukaan, mitä eniten tarvitaan.

Kyllä 13-vuotiaskin voi jo olla matkalla työelämään, esimerkiksi Ajokortti työelämään -kurssilla (4h.fi/toita/hanki-toita/hanki-ajokortti-tyoelamaan/) opit erilaisia taitoja, kuinka hakea töitä ja valmistautua työnhakuun. Voit katsoa, onko omalla paikkakunnallasi mahdollista osallistua 4h:n tarjoamiin kursseihin.

Hyvää talven jatkoa!
Marja-Leena
Su, 12/01/2019 - 19:39
Hei olen 12v ja haluaisin teinata rahaa tietokoneeseen ja ihan vain taskurahaa
Ma, 12/02/2019 - 11:09
Hei! Kannattaa tehdä pidemmän tähtäimen suunnitelma, missä on tietokoneen hinta ja arvioitu aika kuinka kauan säästämiseen menee. Tietokoneen kohdalla kannattaa miettiä kunnolla, millaista konetta tarvitsee ja mihin on varaa. Peruskäyttöön tuleva kone maksaa n. 400e ja pelikoneet ovat tuplasti kalliimpia. Samoin voi myös miettiä että riittääkö esimerkiksi käytetty kone vai pitääkö sen olla uusi. Monet firmat myyvät nykyään huollettuja käytettyjä koneita.

Suunnitelmaan voi myös laittaa kaikki mahdolliset väylät mistä rahaa voisi saada. Kannattaa huomioida olemassa olevat edut, esimerkiksi kaikki tulevan vuoden synttäri- ja joululahjat voi toivoa rahana.

Voisit kartoittaa lähipiirisi aikuiset ja kysyä, olisiko heillä tarjolla työtä. Pienetkin avustamiset, esimerkiksi kaupassa käynti, siivoaminen, lumitöiden teko ja muut avustavat työt voivat tuoda rahaa. Monet perheet tarvitsevat myös lastenhoitoapua.

Toivottavasti tästä oli apua ja onnea työn saantiin!
Terveisin Marja-Leena
Ke, 11/27/2019 - 22:11
Hei! Olen 12v tyttö. Minun pitäisisi kerätä rahaa noin 300€ uuteen puhelimeen. Ostaisisin sen swppiesta nyt kun on alennus. Minulle ei löydy minkään laista työtä josta saisisin rahaa.
Ma, 12/02/2019 - 13:27
Hei! Kiitos kommentistasi. Hienoa, että keräät itse rahaa uuteen puhelimeesi. Alle 14-vuotiasta ei voida palkata töihin. Sen sijaan kannattaa miettiä muita keinoja, miten tienata rahaa. Toivottavasti yllä oleva artikkeli "Miten saada taskurahaa?" on sinulle hyödyksi. Lisäksi voit nyt joulun lähestyessä toivoa joululahjat pakettien sijasta rahana. Kannattaa myös kysellä tutuilta, olisiko heillä sinulle jotain pientä työtä tarjolla, josta he sitten maksaisivat sinulle tietyn summan palkkioksi. Se voi olla esimerkiksi vikkoittainen kodin siivous, kertaluontoinen isompi kodin, varaston, autotallin tai vaikkapa auton siivous, lemmikkien hoitamista tai jotain muuta vastaavaa. Tuleeko sulla mieleen, mitä se vois olla? :)

Kannattaa lukea myös aiemmat kommentit ja napata niistäkin vinkit rahan säästämiseen.
Tsemppiä ja kivaa talvea! Terkuin, Riina

Sivut