Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa, nämä palvelut eri puolilla Suomea ovat apunasi:

Miten saada taskurahaa?

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta vielä hakea tai päästä töihin, voit hankkia pientä taskurahaa myös muilla tavoilla. Voit esimerkiksi kysyä, olisiko vanhemmillasi tai sukulaisillasi jotain sellaista tavallista isompaa kotityötä tai projektia, johon he tarvitsisivat apua ja josta he olisivat valmiita hieman maksamaankin. Tällaisia töitä voisivat olla talvella vaikkapa lumityöt ja kesällä nurmikon leikkuu, haravointi ja marjanpoiminta. Ympäri vuoden tehtäviä töitä ovat vaikkapa varaston ja auton siivous, halkotyöt, kauppareissulla avustaminen, remontissa avustaminen, lemmikkien ulkoiluttaminen, lastenhoito yms.

Taskurahaa voi hankkia myös keräämällä pulloja erityisesti isojen tapahtumien yhteydessä. Pullojen kierrättäminen on myös luonnolle kiva teko!

Pienten askareiden ohella voit kerryttää rahaa esimerkiksi säästämällä viikkorahat tai muut vanhemmilta saamasi rahat tilille. Mikäli haluat, voit myös pyytää vanhempia ja sukulaisia antamaan syntymäpäivälahjat ja joululahjat rahana. Tällöin voit itse päättää myöhemmin, mihin haluat rahasi käyttää.

Yksi hyvä keino on myös myydä tarpeettomiksi jääneitä vaatteita ja tavaroita kirpputorilla tai nettihuutokaupoissa. Muistathan kuitenkin jutella kirpputorimyynnistä ensin vanhempiesi kanssa.

Kesän lopulla ja syksyllä voit hankkia taskurahaa marjoja poimimalla. Marjoja saa poimia metsästä ja myydä verovapaasti, jos niitä ei poimi varsinaisesti työkseen.

Jos olet innokas bloggaaja tai vloggaaja, voit selvitellä mahdollisuuksiasi saada mainostuloja.

Jos sinulla on kysyttävää taskurahan tienaamisesta, kirjoita kysymyksesi Kysyttävää-palstalle

 

Voit jakaa omat ajatuksesi ja kommenttisi aiheesta, hyödyntäen alla olevaa kenttää.

Sivu päivitetty viimeksi 3.3.2021.

Alla olevassa laatikossa voit kommentoida aihetta. Ylläpito hyväksyy ja julkaisee kommentit.
Su, 10/17/2021 - 12:37
Moikka! Olen 14v tyttö ja haluaisin säästää rahaa uusia vaatteita varten. Täytän joulukuussa 15 ja en tiedä, onko mahdollista tehdä kokopäivätyötä jo nyt. Teen kotitöitä, mutta en saa siitä rahaa, viikkorahaakaan en saa, joten olisiko ideoita miten saada rahaa?
Pe, 10/15/2021 - 13:01
Hei olen 12v ja yritän säästää sähkömopoon, oon säästäny vähän väliä mutta se välillä laskee, kun muihinki asioihin täytyy laittaa niistä säästöistä. Ajattelin että joululahjat rahana olisi ihan mainio idea, mutta enhän minä mikään rahia ekspertti ole. Miten saisin nopeaa rahaa seuraavaa kesää varten?
Ma, 10/04/2021 - 14:40
On 11v tyttö ja haluaisin säästää sähköpotkulautaan joka maksaa 400€ kasassa mulla on jo 130€ mutta vielä on matkaa
Ma, 10/04/2021 - 15:48
Moikka! Kiva kuulla, että säästät rahaa. Sinulla on jo hieno summa kasassa! Jos haluat vinkkejä rahan tienaamiseen, kannattaa käydä yllä oleva juttu läpi vaikkapa yhdessä vanhempasi kanssa. Voitte miettiä, sopisiko niistä jokin tienaamisen tapa sinulle.

Tsemppiä ja malttia säästämiseen. :) Terkuin, Riina | Nuortenelämä.fi
Ma, 10/04/2021 - 07:44
Olen 9v haluan tienata mutta en saa rahaa kotitöistä haluan säästää en vielä tiiä mihin säästan mutta sitten kun tiiän on rahaa ostaa se mitähaluan
Ma, 10/04/2021 - 08:52
Moi! Kiva kuulla, että haluat tienata omaa rahaa. Säästää voi, vaikka ei vielä tietäisi, mihin rahan aikoo käyttää. :)

Eri ihmisille sopii eri tavat tienata. Olemme koonneet yllä olevaan juttuun monia eri tienaamistapoja. Mitä luulet, mitkä tienaamisen tavat sopisivat sinulle? Voit käydä vinkkejä läpi vaikkapa yhdessä vanhempasi kanssa ja miettiä sinulle sopivat tavat tienaamiseen.

Tsemppiä säästämiseen! terkuin, Riina | Nuortenelämä.fi
Ma, 09/20/2021 - 22:39
Moi oon 8v kössi kerään rahaa uuteen tietokoneeseen miten saisin mahollisimman nopeesti noin 1000€?
Pe, 09/24/2021 - 19:40
Kannattaa esittää/soittaa jotain julkisilla paikoilla, niin et sulla on joku kori sun edessä niin ihmiset saattaa tulla laittaa siihen rahaa. Ite oon kerännyt yhessä talvessa noin 150€
Ke, 09/22/2021 - 14:21
Moi! Isojen summien tienaaminen nopeasti on yleensä haastavaa. Varsinkin, kun 8-vuotias ei voi tehdä palkkatöitä, joista rahaa yleisimmin saadaan. Meiltä onneksi löytyy sinulle vinkkejä, millä eri tavoin taskurahaa voi tienata ilman varsinaista työpaikkaa. Rahan tienaamiseen vaaditaan kuitenkin yleensä aikaa, malttia ja vaivannäköä.

Eri ihmisille sopii eri tavat tienata. Olemme koonneet yllä olevaan artikkeliin monia eri tienaamistapoja. Mitä luulet, mitkä tienaamisen tavat sopisivat sinulle? Voit käydä vinkkejä läpi vaikkapa yhdessä vanhempasi kanssa ja miettiä sinulle sopivat tavat tienaamiseen. :)

Tsemppiterkuin, Riina
Ma, 09/20/2021 - 22:31
moikka oon tällänen nuori 11v tyttö. haluisin säästää rahaa uuteen puhelimeen. voin tehdä kotitöitä mutta niistä ei niin hirveästi tule rahaa. ja puhelin maksaisi melkein 300€ ja säästössä on 64€

Sivut