Tapasin toissa kesänä kuntoutuksessa naisen, josta pidin kovasti. Harmitti, etten rohjennut ehdottaa hänelle silloin yhteystietojen vaihtoa. Sitten pääsin yllättäen töihin samaan työpaikkaan, jossa tämän naisen äiti oli ollut ennen eläkkeelle jäämistä. Onnekkaan sattuman kautta sain työkaveriltani naisen äidin puhelinnumeron. Soitin tälle äidille, ja kerroin, että haluaisin saada yhteyden hänen tyttöönsä. Äiti ilahtui asiasta, ja lupasi kertoa tytölleen, että olin kysellyt. Odottelin yhteydenottoa pari kuukautta, kunnes soitin uudestaan äidille. Hän kehotti minua kirjoittamaan tytölle kirjeen. Kirjoitin viime vuoden aikana kaksi pitkää kirjettä, mutta en ole saanut niihin mitään vastausta. Asia on vaivannut minua suuresti, ja vaikuttanut voimakkaasti mielialaani. Toivoin kirjeissä, että voisimme olla ystäviä. Minulle se olisi erityisen tärkeää, koska minulla ei ole ollut ystäviä kouluaikojen jälkeen. Painotin eritoten, kuinka tärkeää minun olisi saada vastaus. En olisi voinut kuvitellakaan, ettei nainen vaivaudu vastaamaan. Eikö se kuulu vähintään hyviin tapoihin?
Kysyin naisen puh.numeroa tiedustelusta, mutta se on salainen. Kuukausi sitten läksin käymään kylässä naisen luona. Halusin saada selväksi, miksi juttu oli mennyt näin. Reissuni ei onnistunut. Kerroin naiselle, kuinka mieltäni painaa, kun en ole saanut kirjeisiini vastausta. Siinä vaiheessa naisen aviomies tuli jostakin peräkamarista, ja sanoi minulle, että minun olisi syytä lähteä heti pois. En ollut uskoa korviani, että voiko mies todella olla noin raukkamainen. Minun oli pakko lähteä, eikä asia selvinnyt. Mies sanoi kyseessä olevan poliisiasia, jos tulisin uudestaan. En ole sen jälkeen saanut nukuttua kunnolla. Oloni on surkea väsymyksen takia, mutta pahinta on, kuinka huono tuuri minulla oli, kun isäntä olikin kotona eikä töissä. Olen aika varma, että kirjeeni olivat päätyneet isännän käsiin.
Olen lievästi vammainen mies. En ole missään vaiheessa ajatellut tai halunnut naiselta mitään muuta kuin ystävyyttä, ja nyt lopuksi vain vastauksen muutamaan kysymykseeni. Olen tiennyt koko ajan, että naisella on oma perhe ja 3 lasta. Se ei minua häiritse.
Olen miettinyt, mitä tekisin. Lähdenkö sinne uudestaan kokeilemaan onneani. En todellakaan tiedä, mitä siitä seuraisi. Tulisinko pahoinpidellyksi tai ammutuksi. En kyllä edes välitä vaikka niin kävisi. Pahinta on, jos en saa asiaa selvitettyä. Eikö aikuisten ihmisten pitäisi saada helposti puhuttua tämä selväksi?
Minun ei ole helppoa tutustua eikä luottaa ihmisiin. Ymmärrän täysin, että tämä olisi lähes kaikille pikku juttu, mutta minulle tämä on valtavan iso. Elämän jatkon kannalta asia pitäisi selvittää. Olisin kiitollinen, jos yrittäisitte samaistua tilanteeseeni, ja keksiä siihen ratkaisua. Vieläpä mahdollisimman pian.
(Kysymys tullut Decibelistä. Kysymys ja vastaus näkyvät sekä Decibelin Kysy pois! -palstalla että Nuortenelämä.fi-palvelun Kysyttävää-palstalla.)