Lisää uusi kommentti

Uusimmat kysymykset

Täältä löydät Kysyttävää-palstan viimeisimmät kysymykset sekä niihin tulleet kommentit ja vastaukset.

Sivut

Apua pimeänpelkoon

Olisiko teillä nopeasti toimivia vinkkejä pimeänpelosta eroon pääsemiseksi? Kun illalla sammutan valot kämpästä, joudun sulkemaan silmäni ja hapuilemaan tieni sänkyyn etten joudu ”näkemään pimeyttä” ja mahdollisia mörköjä ja murhaajia ja aaveita ja pelottavia varjoja, ja sitten makaan kauhusta kankeana peitto leukaan asti vedettynä kunnes nukahdan. Yövalon kanssa en pysty nukahtamaan, en osaa nukkua hämärässä ja silloin tulee myös pelottavia isoja varjoja huoneeseen jotka ilman silmälaseja näyttävät kaikenlaisilta olioilta. Ja kun ulkona on pimeää, en uskaltaisi millään lähteä minnekkään, paitsi jos olen kaupungissa ja joka puolella on kirkas valaistus eli vain taivas on pimeä ja kello on 08-19(eli porukkaa on liikkeellä reilusti eikä pelottavia kulkijoita juuri ole), mutta esim. taajamissa on kauhistuttavia pimeitä metsiä ja pihoja ja ojia ym missä voi olla kuka tai mikä vaan eikä yleensä ole ketään muita ulkona kuulemassa avunhuutoja. Ongelma on että nykyään asun pakon sanelemana taajamassa ja joudun todennäköisesti kulkemaan ulkona talvella välillä pimeänkin aikaan, olen aika kauhuissani jo etukäteen enkä tiedä mitä tehdä. Näen toistuvia painajaisia joissa kävelen asuinpaikan kävelytietä ja susi/karhu/ilves/murhaaja hyökkää pimeydestä ja raatelee minut ja hätkähdän hereille kun kuolen… Vastaavia unia on ollut pikkulapsesta asti. Yritän järkeillä että on tosi epätodennäköistä että mitään oikeasti sattuisi missään mutta se ei auta yhtään! Ahdistaa, tämän kirjoittaminenkin sai hikoilemaan ja sydämen hakkaamaan, apua… En ole töissä enkä koulussa joten niiden terveydenhuolloista ei voi kysyä neuvoja ja mieluummin kokeilisin jotain itsehoitoa kun menisin näin nolon jutun takia jonnekin lääkärille…

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei nimimerkki PelottavaPimeys 

Kiitos kysymyksestäsi.  

Esimerkiksi psykiatrian professori Hasse Karlssonin mukaan paras keino pimeän pelon voittamiseen on asteittainen siedätyshoito. Eli se, että altistaa itsensä pimeydelle pieninä annoksina ja vähitellen lisääntyvästi. Yleisestikin pelkoja lähdetään kohtaamaan ihan pienissä erissä ja näin askel askeleelta saadaan ne kukistettua. Tämä tietysti vaatii oman aikansa. On hyvä olla kärsivällinen, ja armollinen itselle.  

Erilaiset pelot ovat yleisiä. Jos jokin pelko on niin voimakas, että se häiritsee normaalia elämää, on siitä hyvä jutella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa - siitäkin huolimatta, että se tuntuisi aluksi nololta. Omasta hyvinvoinnista saa, ja onkin tärkeää huolehtia. 

Voi myös etsiä vertaistukea vaikkapa erilaisista ryhmistä, jolloin pelon kanssa ei tarvitse kamppailla yksikseen. Myös läheisten tuesta voi olla apua. Paikkakuntasi Ohjaamossa ollaan juuri perustamassa nuorille aikuisille tarkoitettua hyvinvointiryhmää. Voit lukea lisää ryhmästä esimerkiksi Ohjaamon somekanavista. Voisikohan ryhmästä olla sinulle hyötyä?  

Lämpimin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi 

Klitoris

Minkä takia naisen klitoris on niin herkkä ja mikä tarkoitus sillä on naisen sukupuolielimessä?

(Kysymys tullut vastattavaksi Decibelistä. Kysymys ja vastaus näkyvät sekä Decibelin Kysy pois! -palstalla että Nuortenelämä.fi-palvelun Kysyttävää-palstalla.)

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei!  

Kiitos kysymyksestäsi. Klitoris on erittäin tuntoherkkä, koska siinä on todella paljon hermopäätteitä. Klitoriksen tarkoitus on tuottaa seksuaalista mielihyvää. Se on seksuaalisen nautinnon ja kiihotuksen kannalta monille kehon tärkeimpiä osia.  

Lähteenä vastauksessa käytin Sexpon tietosivua Klitoris ja klitorisseksi. Voit lukea sivulta halutessasi lisää tietoa klitoriksesta 

Ystävällisin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi  

Tyhmyyksiä poikasena

Moi! Haluaisin kysyä tällaisestä asiasta. Ollessani 5-8 vuotias löysimme pihapiirin kavereiden kanssa yhden kaverin luota pornokasetin ja katsoimme sitä. Emme tietenkään ymmärtäneet näkemäämme ja "matkimme" elokuvaa hinkkaamalla toisiamme alasti. Olen poika ja kaverit myös. Toisin sanoen matkimme elokuvaa poikien kesken. Kokeilin "uutta leikkiä" kerran myös mökkinaapuri pojan kanssa samoja aikoja. Asia ei ole minua oikeastaan koskaan vaivannut, joskus (harvoin) se on mieleeni tullut ja silloinkin olen todennut itselleni, että lapset eivät aina tiedä mikä on "oikein ja mikä väärin" ja, että lapset tekevät tyhmiäkin kokeiluja. Olen nyt päälle parikymppinen ja olen hetero. Minulla oli loppukesästä henkisesti vaikeaa mm. työttömyys ja koulupaikatta jääminen, todennäköisesti lievä masennus. Silloin asia tuli "pahana asiana" mieleeni. Nyt minulla menee hyvin sain vakituisen työn ja koulunkin kanssa näyttää valoisemmalta. Asia on kuitenkin vaivannut minua viime ajat ja olen tuntenut siitä syyllisyyttä ja katumusta välillä ehkä ahdistustakin. Onko tälläiset lapsien väliset kokeilut normaaleja kokeiluja joita lapset tekevät uteliaisuuttaan ja tietämättömyyttään kasvun varrella? Onko kantamani tuntemukset turhia?

(Kysymys tullut vastattavaksi Decibelistä. Kysymys ja vastaus näkyvät sekä Decibelin Kysy pois! -palstalla että Nuortenelämä.fi-palvelun Kysyttävää-palstalla.)

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei!  

Kiitos viestistäsi. Moni lapsi näkee pornografiaa tai eroottisia kuvia/videoita tavalla tai toisella jo lapsena, vaikka tällaiset sisällöt on tarkoitettu vain aikuisille. On aikuisten vastuulla huolehtia, että lapset eivät altistuisi tällaisille sisällöille. Niin kuin pohdit, lapsi ei ymmärrä, mistä on kyse. Pornon näkeminen voi aiheuttaa lapsessa monenlaisia tuntemuksia, kuten ahdistusta, hämmennystä, syyllisyyttä tai häpeää.  

Tiedetään, että jos lapsi altistuu seksuaaliselle materiaalille, voi se myös johtaa materiaalia matkiviin leikkeihin tai kokeiluihin. On yleensäkin tavallista, että lapset kokeilevat ja matkivat ihan kaikenlaisia asioita, joita ovat nähneet tai kuulleet. 

Joka tapauksessa lasten seksuaaliseen kehitykseen liittyy uteliasta ihmettelyä ja käyttäytymistä. Suuri osa aikuisista muistaa seksuaalissävytteisiä kokeiluja tai leikkejä omasta lapsuudestaan. Usein sukupuolella ei ole mitään merkitystä noissa lasten välisissä leikeissä ja kokeiluissa. Yleensä ne eivät myöskään ole haitallisia.  

Jos kokemuksesi kuitenkin painaa mieltäsi, kannustan sinua juttelemaan siitä jonkun kanssa. Usein hyvä ystävä, oma vanhempi tai muu läheinen on sopiva henkilö kuuntelemaan ja tukemaan. Myös nuorten chatit ovat käytettävissäsi. Chatteja löytyy Netarista. Usein puhuminen helpottaa oloa ja auttaa eteenpäin omissa pohdinnoissa. 

Lämpimin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi  

akne

Mistä johtuu, että leuan ja poskien alue alkaa kukkia (akne alkaa) yhtäkkiä, jos ei ole tehnyt mitään muutoksia ihonhoitoon, ruokavalioon, liikuntaan tai hormonaaliseen ehkäisyyn liittyen? Eikä ainakaan esim. ole ollut stressiä. Vai onko vaan joskus että ei ole mitään suurempaa syytä mistä se akne puhkeaa? Oon 18 vuotias tyttö. Näpyt siis yleensä kipeitä, punaisia finnejä, jotka ovat ensin ihonalaisia ja sitten myöhemmin tulevat märkäpäiksi. Mietin vain yleisimpiä syitä.

(Kysymys tullut vastattavaksi Decibelistä. Kysymys ja vastaus näkyvät sekä Decibelin Kysy pois! -palstalla että Nuortenelämä.fi-palvelun Kysyttävää-palstalla.)

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei nimimerkki hello 

Kiitos viestistäsi. Finnit ovat yleisiä nuorilla. Toisilla niitä tulee enemmän, toisilla vähemmän. Finnejä voi tulla minne tahansa kehossa.  

Iholla elää paljon bakteereja, erityisesti aknebakteereja. Ne kuuluvat ihon normaaliin kasvustoon. Kun bakteerit lisääntyvät voimakkaasti, tukkeutunut talirauhanen saattaa tulehtua. Tämän seurauksena tukkeutuneen talirauhasen päälle muodostuu märkäpää. (Lähde: Hyvä kysymys –palvelu.) 

Finnien syntyyn vaikuttaa hormonitasapainon muutokset sekä geenit eli perintötekijät. Tupakointi lisää aknea. Joillekin finnejä tulee toistuvasti kuukautiskierron tietyssä vaiheessa. Yleisesti, aivan perimmäinen syy aknelle on kuitenkin tuntematon. 

Ystävällisin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi  

mätäkuu

Mistä on saanut alkunsa nimitys mätäkuu?

(Kysymys tullut vastattavaksi Decibelistä. Kysymys ja vastaus näkyvät sekä Decibelin Kysy pois! -palstalla että Nuortenelämä.fi-palvelun Kysyttävää-palstalla.)

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei! 

Kiitos kysymyksestäsi. Kansanperinteessä mätäkuuksi siis sanotaan heinäkuun 23. ja elokuun 23. päivän välistä ajanjaksoa. Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) erityisasiantuntijan mukaan mätäkuu-nimityksen syynä sanotaan olleen sen, että tuohon aikaan vuodesta ruokatavarat pilaantuivat lämmön takia helposti.  

Mätäkuu-nimitys on käännöslaina ruotsista, jossa kyseinen ajanjakso tunnetaan nimellä rötmånad (ruotsin röta = “mätä”). Erään käsityksen mukaan ruotsin ja suomen nimitykset kuitenkin pohjautuvat alkujaan käännösvirheeseen. Tästä voit lukea halutessasi tarkemmin Kotuksen sivulta. 

Ystävällisin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi  

Pisssaminen hidasta

Olen 14 v tyttö.
Olen nyt n. viikon ajan huomannut että pissaamisessa kestää aika kauan ja sitä vain tulee hitaasti vaikka olisikin iso hätä. Tämä tapahtuu erityisesti aamuisin. Ei satu mihinkään tms. Mistä johtuu, onko vaarallista? Ainakin ärsyttävää kun menee aikaa ja outoa kun ei ole ennen ollut.

(Kysymys tullut vastattavaksi Decibelistä. Kysymys ja vastaus näkyvät sekä Decibelin Kysy pois! -palstalla että Nuortenelämä.fi-palvelun Kysyttävää-palstalla.)

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei! 

Kiitos viestistäsiTerveydenhuollossa voidaan selvittää, mistä muutokset pissaamisessa johtuuHelpointa voi olla käydä juttelemassa asiasta koulusi terveydenhoitajan kanssa. Jos tarpeellista, hän ohjaa sinut eteenpäin tutkimuksiin. 

Toinen vaihtoehto on olla yhteydessä terveysasemalle. Soittamalla saat neuvontaa ja tarvittaessa varattua ajan. Puhelimessa hoitaja juttelee kanssasi ja arvioi, onko syytä varata aikaa vastaanotolle 

Mukavaa elokuuta sinulle! 

Aurinkoisin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi 

8-luokan terveystarkastus

Moikka! Meen kasiluokalle syksyllä ja haluisin tietää mitä siellä terveystarkastuksessa tehdään? En halua näyttää alapäätäni sille tyypille. Voiko alapäätutkimuksesta kieltäytyä ilman että se laittaa kotia viestiä? En vaan halua että tutkitaan. Ahdistavaa

(Kysymys tullut vastattavaksi Decibelistä. Kysymys ja vastaus näkyvät sekä Decibelin Kysy pois! -palstalla että Nuortenelämä.fi-palvelun Kysyttävää-palstalla.)

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei nimimerkki Apua! Kiitos viestistäsi.  

8. luokalla tehdään tosiaan laaja terveystarkastusSinulla on kahdenkeskinen tapaaminen terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Lisäksi huoltajasi kutsutaan mukaan yhteiseen, erilliseen tapaamiseen.  

Tarkastukseen kuuluu oppilaan kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin tutkimista ja arviointia. Lisäksi selvitetään koko perheen hyvinvointiaTarkastuksessa jutellaan esimerkiksi tulevaisuuden suunnitelmistasi ja sosiaalisista suhteistasi. Siellä käydään läpi koulunkäyntiin, vapaa-aikaan ja perheeseen liittyviä olosuhteita ja terveystottumuksia. Saat myös tietoa ja ohjeita terveyden ylläitämiseen.  

Terveystarkastuksessa tehdään tarvittavat tutkimukset/mittaukset (pituus, paino, näkö, kuulo, ryhtiverenpaine..). Puberteettistatus tarkistetaan, eli arvioidaan murrosiän eteneminen. Se miten puberteettistatus tarkistetaan, riippuu paikkakuntasi käytänteistä. Terveystarkastuksessa ei kuitenkaan tehdä gynekologista tutkimusta.  

Sinulla on oikeus yksityisyyteen ja määräät itse omasta kehostasi. Ketään ei koskaan pakoteta riisuutumaan vasten omaa tahtoaan. Sinua myös kuunnellaan, kun sanot, mistä asioista et halua, että vanhempasi saisivat kuulla. Käytännössä sovitte, mistä asioista on ok puhua yhdessä huoltajiesi kanssa ja mistä ei.  

Terveystarkastuksen sisältö suunnitellaan tarkemmin etukäteen täytettävien esitietolomakkeiden vastausten avulla. Sinä täytät oman lomakkeen ja huoltajasi oman. THL:n sivuilta voit  halutessasi jo kurkata lomakkeita (otsikon “8. luokan laaja terveystarkastus” alta). 

Parhaimman käsityksen terveystarkastuksesta ja sen sisällöstä saat, kun juttelet etukäteen kouluterkkarin kanssa. Voit mainita asioista, jotka sinua tarkastukseen liittyen ahdistavat, jolloin sitten itse tarkastuksessa asiat osataan ottaa huomioon. 

Mukavaa kasiluokkaa sinulle!  

Lämpimin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi  

Huumehelvetti

Viestini ei mennyt läpi jostain syystä, mutta olin kysymässä sitä, että mistä saa apua huumeriippuvuuteen. Olen ollut heroiiniin ja kokaiinisuolaan riippuvainen siitä asti, kun täytin 18-vuotta. Olen käyttänyt päivittäin heroiinia suonensisäisesti ja kokaiinia ainakin muutaman kerran viikossa. 22-vuotiaana sain kaksi sydäninfarktia epäpuhtaan aineen käytöstä ja lopetin muutamaksi viikoksi. Nyt haluan lopettaa, koska munuaiseni ei ole enää terve. Mistä saa apua? -Speedracer

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei, Päihdelinkin tiimi vastaa:

Hei Speedracer!

Kiitos kysymyksestäsi ja rohkeudestasi ottaa yhteyttä! Hienoa, että haet apua tilanteeseesi.

Apua voit saada ottamalla yhteyttä terveysasemalle, työterveyshuoltoon, opiskelijaterveydenhuoltoon, A-klinikalle tai päihdeklinikalle. Oman kuntasi hoitopaikkojen yhteystiedot löydät oman paikkakuntasi verkkosivuilta. Tarkempaa tietoa päihdehoitomuodoista ja niiden tuottajista löydät täältä: https://paihdelinkki.fi/fi/mista-apua/tietoa-paihdehoidosta

Voit olla yhteydessä myös oman alueesi terveysneuvontapisteeseen, johon voit mennä ilman ajanvarausta ja halutessasi nimettömästi ja jossa sinua osataan neuvoa avun saamisessa. Lähimmän terveysneuvontapisteen yhteystiedot löydät täältä: https://www.vinkki.info/terveysneuvontapisteet

Tukea tilanteeseesi voit saada myös Päihdelinkin neuvontapalvelusta, jossa voit kysyä nimettömästi ja maksutta päihteisiin ja riippuvuuksiin liittyen. Vastauksen saat päihdealan ammattilaiselta noin 2-4 arkipäivässä. Neuvontapalvelu löytyy täältä: https://paihdelinkki.fi/fi/neuvonta/kysy-ammattilaiselta

Monet hyötyvät myös vertaistuesta. Esimerkiksi Päihdelinkin Vapaaksi huumeista -videosarjassa kokemusasiantuntijat Krisu ja Samppa kertovat omat tarinansa huumeiden käytön lopettamisesta. Videosarjassa käsitellään mm. huumeiden käytön vähentämisen tai lopettamisen suunnittelua, vieroitusoireita ja mielihalujen hallintaa, hoitoon hakeutumista, muutosta, arkea ilman huumeita, huumeiden käytön stigmaa ja retkahtamista ja sen ennakointia. Videosarjan voit katsoa täällä: https://paihdelinkki.fi/fi/oma-apu/huumeet-ja-laakkeet/kokemusasiantuntijat-vapaaksi-huumeista-videosarja

Toivottavasti näillä vinkeillä pääset askeleen eteenpäin! Hurjan paljon tsemppiä ja aurinkoista loppukesää toivotellen,

Päihdelinkin tiimi

Kuukupin käyttö

Moikka! Oon 13-vuotias tyttö ja mun kuukautiset alko noin vuosi sitten ja siitä asti olen käyttänyt siteitä. Nyt kuitenkin olin menossa kaverin kanssa mökille järven rannalla ja menkat iski just pari päivää ennen. No mietin sitten vaihtoehtoja että miten voisin uida kuukautisten kanssa ja päädyin kuukuppiin. Ensimmäisellä kerralla en meinannut saada sitä millään sisälle mutta sitten hyvä taittelutapa löytyi ja sain vihdoin laitettua, tosin hieman kivuliaasti. Kun tuli aika postaa kuppi, se vasta kivuliasta olikin. Sain sen nopeasti ulos mutta sattui jumalattomasti. Nyt toista kertaa käytössä. Käytänkö sitä ihan oikein ja kuinka syvälle pitää kuppi työntää?

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei! 

Hyvä, kun kysyt neuvoja tilanteeseesi. Kuukuppi onkin hyvä ja ekologinen vaihtoehto kuukautissuojaksi. Kuukupin käyttöä pitääkin alussa vähän harjoitella, mutta yleensä se sitten alkaa sujumaan näppärästi. Hienoa, että olet jo löytänyt sopivan taittelutavan! 

Kätevät ohjeet kuukupin asettamiseen saat tältä 3 min kestävältä YouTube-videoltaSen avulla voit arvioida, käytätkö kuukuppia oikein. Siitä myös näet tarkemmin kuukupin oikean paikan (vaginan alaosa). 

Sekä kupin asettamisessa että poistamisessa tärkeää on, että on rentoutunutKun kuukupin ottaa pois, kannattaa sitä taittaa pienemmäksi (eli samoin kuin sen asettamisessa). Näin sen saa otettua helpommin pois. Kaiken vuodon ei tarvitse pysyä kupissa, kun sitä poistaa. Älä vedä kuppia antennista. Luneten ohje poistamiseen: 

Tartu kuppiin etu- ja keskisormella sekä peukalolla. Aseta sormet eri puolille kuppia ja paina peukalo etu- ja keskisormen väliin. Näin saat taiteltua yhdellä kädellä kuppia pienemmäksi, ja se on mukavampi ottaa ulos. Voit myös kevyesti kallistella kuppia puolelta toiselle samalla kun vedät. 

Kuukupin käyttöä harjoitellessa apuna voi halutessaan käyttää vesipohjaista liukastevoidetta. Se sujuvoittaa kupin asettamista.  

Uskon, että kuukupin käyttö alkaa näillä ohjeilla sujumaan. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! :) 

Lämpimin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi  

Rahaa

Tarvitsen rahaa tuotteeseen joka maksaa 130€. Minulla on nyt noin 30€ ja sukulaisillani ei ole mitään töitä. Minulla on vähän pulloja mutta niistä ei varmaan saa kovin paljoa. Kertokaa jotakin tapoja saada rahaa.

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei Niilo22, kiitos viestistäsi!

Pullojen palauttamisella pääsee hyvään alkuun rahan tienaamisessa.

Rahaa saa tavallisimmin palkkatöistä. Työn saamiseen vaikuttaa paljon ikäsi.

Rahan tienaaminen alle 14-vuotiaana

Jos olet alle 14-vuotias, sinua ei voida vielä ottaa varsinaisiin palkkatöihin. Alle 14-vuotias voi kuitenkin esiintyä ja avustaa tilapäisesti taide- ja kulttuuriesityksissä tai niihin rinnastettavissa tapahtumissa aluehallintoviranomaisen poikkeusluvalla.

Voit myös tienata hieman rahaa ilman varsinaista työpaikkaa. Voit säästää viikko- tai kuukausirahasi (jos sellaista saat). Nyt loppukesästä/syksystä tienaamiseen hyvä keino on marjojen ja sienten poiminta ja myynti. Kysy apua sienten tunnistamiseen ja mukaan sieni- ja marjametsään jotakuta aikuista.

Voit kysyä vaikkapa naapureiltasi, olisiko heillä sinulle tarjolla jotain pientä työtä, josta he maksaisivat hieman palkkaa. Tällaisia töitä voivat olla esimerkiksi siivoaminen, lastenhoito, kauppa-apuna oleminen, koiran ulkoiluttaminen tai muu lemmikinhoito, erilaiset pihatyöt kuten kesällä nurmikon leikkuu, syksyllä haravointi ja talvella lumen kolaaminen. Lisää taskurahan tienaamisesta voit lukea Nuortenelämä.fi-verkkopalvelumme Elävää elämää –tietoalueelta

Rahan tienaaminen 14- ja 15-vuotiaana

Jos täytät tänä vuonna 14 vuotta, voit päästä palkkatöihin. 

14-vuotiaalle sopivia töitä ja vinkkejä työnhakuun voit lukea täältä Elävää elämää –alueen Töitä 14-vuotiaalle -osiosta.

Töitä 15-vuotiaalle -osiosta puolestaan voi olla sinulle hyötyä, jos olet 15-vuotias ja suorittanut peruskoulun.

Yksi mahdollisuus myös on 13-28-vuotiaille suunnattu 4H-yrittäjyys. Voit tutustua siihen paremmin 4H:n verkkosivuilla. 4h palkkaa nuoria paljon myös vaikkapa kerhonohjaajaksi. Paikkakunnallasi toimii 4H-yhdistys, joten voit ottaa yhteyttä yhdistykseen ja jutella eri työmahdollisuuksistasi. Paikkakuntasi 4H-yhdistyksen yhteystiedot löydät linkin takaa valitsemalla oman paikkakuntasi.

Lisää neuvoja

Voit kysyä lisää neuvoa rahan tienaamiseen esimerkiksi jossakin nuorille suunnatussa chatissa. Chatteja löydät Netarin sivulta. Myös vanhempasi tai muut sinulle läheiset aikuiset ja paikkakuntasi nuorisotyöntekijät auttavat sinua varmasti rahan tienaamiseen liittyvissä asioissa.

Tsemppiä tienaamiseen!

Riina | Nuortenelämä.fi

Sivut