Täältä löydät Kansalaisena -aiheeseen liittyvät kysymykset, kommentit ja vastaukset. Mikäli et löydä vastauksia mieltäsi askarruttavaan asiaan, pääset esittämään oman kysymyksen klikkaamalla Esitä kysymys -painiketta.

Tappaminen?

Miksi tappaminen koetaan niin hirveänä asiana? Ymmärrän syyn siihen miksi se on kielletty laissa mutta miksi se on erityisen vastenmielistä? Ei kukaan oikeasti halua kuolla mutta kaikki lopulta kuolevat. Tämähän on moraali kysymys, mutta en usko että kovin moni pelastaisi toisen ihmisen henkeä omansa sijasta vain moraalisen kannan perusteella. Tietenkin jos asiaan vaikuttaa rakkaus, ystävyys tai jokin muu ihmisille luonnonomainen tunne on asia aivan toisin. (Tosin ei aina) Jos tapat yhden tai toisen ihmisen niin miten se nyt oikeasti omaan elämääsi vaikuttaa? Tottakai ei minunkaan mielestäni ole mitään järkeä tappaa ihmisiä ellei siitä ole mitään hyötyä. Mutta tässä ei ole kyse moraalista vaan puhtaasta itsekkyydestä. Jos olisi kyse minun elämästäni niin tappaisin vaikka sata kertaisen määrän muita ihmisiä. Ihmisen heikkouksia ovat tunteet. Juuri näistä tunnusomaisista tunteista johtuvat suuret osat mielensairauksista kuten masennus. Myös positiiviset tunteet voivat olla elämän hidasteita. Positiivisten ja negatiivisten tunteiden raja on hiuksenhieno. Se voi mennä rikki pienessä hetkessä ja rakkaus voi yllättäen muuttua vihaksi. Jos minä saisin rahaa tai jonkinlaista muuta hyödyllistä kompensointia muiden ihmisten tappamisesta enkä joutuisi siitä minkäänlaisiin ongelmiin esimerkiksi valtion ja lain kanssa niin ottaisin ehdotuksen heti vastaan. En halua että minua ymmärretään väärin, sillä en ole suunnittelemassa kenenkään murhaamista. Jos joku haluaa tuomita minut mielipiteistäni niin ilo on minun puolellani. Pidän muiden ihmisten sortamisesta pala kerrallaan. Olen kai siinä mielessä hieman sadistinen tai pikemminkin monien ihmisten näkökulmasta psykopaattinen, mutta henkilökohtaisesti en omaa kiinnostusta mielenvikaisen ja mieleltään "selvän" ihmisen eroista. En pidä murhaa pahana. Aika yksinkertaista sinänsä.

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi! Joskus on mielenkiintoista pohtia erilaisia filosofisia asioita ja ihmismielen koukeroita. Jokaisella ihmisellä on oma arvomaailmansa ja maailmankatsomuksensa. Kuten itsekin sanoit, opittu moraali ohjaa ihmisiä oikeaan ja väärään vaikeissa tilanteissa. On totta, että henkeä uhkaavassa tilanteessa ihminen pyrkii pelastamaan aina itsensä, mutta lukemattomia kertoja on todistettu, kuinka toisilleen täysin vieraatkin ihmiset ovat pyrkineet pelastamaan toisensa, vaikka oma henki olisi vaarassa. Ehkäpä ihmisellä on perimään kirjoitettu syvälle, että "lajitoverista" täytyy pitää huolta viimeiseen asti?

Kuten itsekin mainitsit, on tappaminen tai murhaaminen väärin ensisijaisesti lain takia. Eettisesti mietittynä on olemassa eri suuntauksia, jotka pyrkivät määrittelemään erilaisia moraalisia näkökulmia. Filosofi G.E. Mooren mukaan tappaminen on väärin, koska biologisin perustein emme voi tuhota omaa lajiamme. Hänen toisen suuntauksensa mukaan voidaan tutkia moraalia hengelliseltä kannalta. Tämän näkökulman mukaan tappaminen on väärin, koska on Jumalan tahto, ettei ihminen saa tappaa toista ihmistä. Ihmisiä ohjaavat omien mielipiteiden mukaan myös yhteiskunnassa vallitseva moraalinen ilmapiiri. Tätä ilmapiiriä voidaan ohjailla osittain laeilla ja siksi tappaminen koetaan vääräksi. 

Nuo mainitsemasi tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa. Monella on kyky asettua toisen asemaan ja siksikin toisen satuttamista jollain tavalla pidetään yhteiskunnallisesti vääränä. Mikä saa sinut tuntemaan niin, että pidät tunteita ihmisten heikkona kohtana? Onko joku loukannut sinua pahasti elämäsi aikana ja olet joutunut kasvattamaan kovan kuoren itsellesi? On ikävää kuulla, että pidät ihmisten sortamisesta pala kerrallaan. Kauanko sinulla on ollut tällaisia ajatuksia? Oletko koskaan saanut mitään diagnoosia, joka auttaisi sinua ymmärtämään näitä tunteitasi? Olisi hyvä, jos puhuisit näistä ajatuksistasi jollekin läheisellesi, terveydenhoitajalle tai koulupsykologille. Myös Nuorten Mielenterveystalon kautta voit löytää tietoa. 

Koska varmaankin nautit älyllisistä keskusteluista, voisit jutella eri alojen osaajien ja esimerkiksi eri aineiden opettajien kanssa tuosta moraalikäsityksestä ja siitä, miten se ohjailee ihmisiä. Saisit aikaan varmasti mehukkaita keskusteluja.

Mukavia keskusteluhetkiä ja pohtimisen iloa! Ystävällisin terveisin Maija, sosionomi/seksuaalineuvoja -Nuortenelämä.fi

Ahdistaa!!! Apua

Moro!

Mulla on nyt alkanu ahdistaa (on kyllä koko ajan) tämä armeejan lähteminen. Kun suoraan sanottuna mua ei kiinnosta pätkän vertaa armeejan touhut ja en todellankaan ajo mennä sinne pilkattavaksi ja heittää aikaa hukkaan saatana.

Mulla on jopa käynyt mielessä se pahin mahdollinen mitä imiselle voi mieleen tulla, arvaatte varmaan mistä puhun. Mutta en missään nimessä ole itsetuhoinen mutta asia on kuitenkin käynyt mielessä.

Olen jostain lukenut että voi myös saada ns. pantarangaistuksen. Miten pitkä se aika on ja mitä se käytännössä tarkoittaa?

Toki mielessä on käynyt siviilin lähtö mutta ei sekään kiinnosta!! Miten sitten käy nykyselle työpaikkalleni jos pitää alkaa jotan vittun sivariakin tehdä?!!

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei,

kiitos kysymyksestäsi! Armeijaan lähteminen jännittää monia etukäteen. Toisinaan jännitys ja ahdistus menee ohi ja armeija voi olla hyvä kokemus. Täältä löydät muutamia näkökulmia asepalvelukseen tai sen vaihtoehtoihin: http://www.mll.fi/nuortennetti/koulu_ja_tyo/oikeudet-ja-velvollisuudet/asevelvollisuuden-suorittaminen/

Asepalvelukseen astumiselle on muutamia vaihtoehtoja, joita voisit harkita. Voit esimerkiksi anoa palveluksen aloittamisajankohdan muutosta, mikäli keksit siihen jonkun kelvollisen syyn. Löydät muutoslomakkeen täältä: http://puolustusvoimat.fi/asiointi/lomakkeet

Yksi vaihtoehto on suorittaa siviilipalvelus. Lisätietoa sivarista saat täältä: http://akl-web.fi/sivari/perustietoa Siviilipalveluspaikkoja voit hakea netistä. Tässä on yksi esimerkki: http://maailma.net/tyopaikat/siviilipalvelus_ja_harjoittelupaikat

Asepalveluksesta voi saada myös kokonaan vapautuksen terveydellisin perustein. Perusteet voivat olla joko fyysisiä tai psyykkisiä.Yleisiä psyykkisiä vapautusperusteita ovat erilaiset masennus-, ahdistus- ja sopeutumishäiriöt. Käytännössä yksinkertaisin tapa saada vapautus on hankkia lääkäriltä (joko terveyskeskuksesta tai yksityiseltä) vapautusta puoltava lausunto ja toimittaa se kutsunnoissa kutsuntalautakunnalle ja sen jälkeen armeijan aluetoimistolle. Aluetoimistojen yhteystiedot löydät täältä: http://puolustusvoimat.fi/aluetoimistot/asiakaspalvelu

Yksinkertaisinta on, jos pystyt toimittamaan lääkärinlausunnon jo kutsuntoihin ja saamaan vapautuksen siellä. Mikäli haet vapautusta siviilipalveluksesta, lääkärinlausunnossa on hyvä olla maininta, että puolletaan vapautusta myös sivarista (tai ainakin kaikesta asevelvollisuuteen sisältyvästä palveluksesta).

Yksi vaihtoehto on totaalikieltätyminen. Totaalikieltäytyjälle rangaistus annetaan vankeutena tai nykyään tavallisesti kotiarestina lain valvontarangaistuksesta mukaisesti.

Lisätietoa palveluksesta vapauttamisesta: http://akl-web.fi/aseistakieltaytyminen/Palveluksesta_vapauttaminen

Lisätietoa totaalikieltäytymisestä: http://akl-web.fi/totaali/perustietoa

Tiedät itse parhaiten mikä vaihtoehto sinulle sopii. Vaikka päätös tuntuu isolta, se koskee kuitenkin hyvin lyhyttä ajanjaksoa elämästäsi - eli päätitpä mitä tahansa, elämä jatkuu sen jälkeenkin!

Tsemppiä!

Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi

Kannattaisi käydä lääkärin kanssa juttelemassa jos noin ahdistaa ja hakea joko lykkäystä tai vapautusta.


Miksi ihmiset unohtivat?

Miksi kaikki ihmiset ovat unohtaneet? Euroopan maat ovat liian turvallisia. Ihmiset ovat unohtaneet miltä oikea maailma tuntuu. Nykyään ihmiset eivät enää ajattele kuinka helposti kuka tahansa kuolee. Kuka tahansa voi tappaa kenet tahansa. Lait eivät estä ihmistä tekemästä mitään. Se jolla on voimaa hallitsee. Nuoret luulevat olevansa mahtavia ja pelottavia, mutta kun joku vetää aseen esiin niin juostaan ja kiljutaan. Kuka tahansa voi suorittaa vaikka massamurhan ja hänet laitetaan vain vankilaan. Nykyinen maailma on vain sekuntien päästä totaalisesta tuhosta. Kun ihmiset tajuavat miten helppoa on tehdä mitä huvittaa niin koko maailma matkaa kohti anarkiaa. "Tuo on laitonta" ja "Jäät tästä kiinni" tulevat olemaan turhimpia asioita mitä voi sanoa. Jos teet jotain joudut vankilaan. Entä sitten? Pääset pois ja teet saman uudestaan. Ja kun maat alkavat vihdoin käyttämään taas kuoleman tuomiota maailma astuu askeleen lähemmäs barbaarista helvettiä.

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei,

kiitos viestistäsi! Pohdiskelet isoja kysymyksiä, jotka liittyvään hyvään ja pahaan. Kirjoitat, että kuka tahansa voi tappaa kenet tahansa, eivätkä lait estä sitä. Olet siinä mielessä oikeassa, että jos joku on päättänyt tehdä jotakin niin itsekästä kuin riistää toiselta ihmiseltä mahdollisuuden elämään, ei mikään laki sitä estä. Teosta saa kuitenkin rangaistuksen - joissain tapauksissa elinkautisen. Se ei tietenkään korvaa sitä tuskaa ja menetystä, jonka uhri ja hänen omaisensa joutuvat kokemaan. Lyhyemmätkin rangaistukset vaikuttavat silti tekijän elämään senkin jälkeen kun tuomio on kärsitty. On totta, että toisinaan rikoksia uusitaan, mutta ei suinkaan aina.

Oletko pohtinut asiaa niin päin, että minkä takia suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan koskaan tee rikoksia, vaikka rangaistukset ovatkin melko pieniä suhteessa tekoon? Läheskään kaikki eivät myöskään halua, että esimerkiksi henkirikoksen tehnyt voitaisiin tuomita kuolemaan. Miksi näin on? Voisiko se johtua siitä, että suurin osa ihmisistä ei halua satuttaa toista ihmistä ja riistä häneltä elämää, vaikka se olisikin mahdollista? Suurin osa ihmisistä välttää satuttamasta toista ihmisistä, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että he pelkäisivät rangaistusta. Vaikka maailmassa onkin pahuutta, suurin osa ihmisistä tuntee rakkautta läheisiään kohtaan sekä empatiaa kanssaihmisiään kohtaan ja ymmärtää, että olemme yhdessä parempia kuin yksikseen. Moni filosofi on sitä mieltä, että ihminen on luonnostaan hyvä ja haluaa hyvää myös toisille. Toki on myös päinvastaisia näkemyksiä - niitä, joiden mukaan ihminen on luonnostaan paha ja sen vuoksi tarvitaan lakeja, jotka rankaisevat.

Miten itse näet itsesi tai vaikkapa perheesi? Huolehtivatko läheisesi sinusta siksi koska rakastavat sinua vai siksi, koska pelkäävät rangaistusta? Miksi sinä teet hyviä tekoja?

Sanot, että se jolla on voimaa hallitsee. Millaista voimaa tarkoitat? Tarkoitatko poliittista voimaa, aseellista voimaa, demokraattista voimaa, enemmistövoimaa, vähemmistövoimaa, lainvoimaa, fyysistä voimaa, taloudellista voimaa, sosiaalista voimaa, rakkauden voimaa vai mitä? Aika moni aseellista voimaa käyttävä on lopulta aina kukistettu käyttämällä vastavoimana jotakin sellaista, mikä on mahtavampaa kuin pelkkä aseellinen voima.

Tiedän, että toisinaan pahojen tekojen, kuten terrorismin kohtaaminen voi saada aikaan sen, että näkee maailman läpeensä pahana ja pelottavanakin paikkana. Silloin saattaa kyseenalaistaa sen, onko kukaan ihminen oikeasti hyvä. Maailma on kuitenkin sellainen millaiseksi sinä sen haluat tehdä. Jos joku toinen ihminen tekee pahaa, voithan sitä päättää olla se ihminen joka vastaa pahaan hyvällä. Voit päättää uskoa siihen, että lopulta hyvä kuitenkin voittaa ja osallistua itse rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, joka kylvää ympärilleen hyvää. Voit päättää olla antamatta pelolle valtaa.

Jos tällaiset hyvään ja pahaan kytkeytyvät kysymykset kiinnostavat, kannattaa perehtyä kirjastossa esimerkiksi filosofiaa, psykologiaa, yhteiskuntatieteitä ja uskontotieteitä käsittelevään kirjallisuuteen. Huomaat, että samoja kysymyksiä on pohdittu tuhansien vuosien ajan - ja vastaukset eivät ole aivan niin yksinkertaisia kuin aluksi voi tuntua.

Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi

tubemiitti 2016 rovaniemi

tuleeko lakko mukaan tubemiittiin kun herbalisti videois melkein aina lakko

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei

Kiitos viestistäsi ja kysymyksestä. Tarkistin asiaa järjestäjiltä Rovaniemellä. He kertoivat, että eivät onnistuneet saamaan Lakkoa mukaan tähän tubemiittiin. Paikalla ovat siis Herbalisti & Mansikkka. Ja tosiaan Meet&Greetissä myös Q&A osuus, jossa yleisö pääsee esittämään kysymyksiä tubettajille.

Terveisin, Mika - Nuortenelämä.fi

kirkkoon kuulumaton isonen

Voinko lähteä rippileirille isoseksi jos olen eronnut kirkosta? Olen jo pitkään ollut aikeissa erota kirkosta, mutten ole saanut sitä aikaiseksi. Nyt olisin valmis eroamaan, mutta olen juuri käynyt isoskoulutuksen ja ilmoittautunut ensi kuussa pidettävälle rippileirille. Otetaanko minua mukaan leirille, jos eroan ennen sitä? Kiitos vastauksesta jo etukäteen :)

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei,

isostoimintaan voi osallistua vaikka ei kuuluisi kirkkoon. Siinä on kuitenkin eroja, että valitaanko kirkkoon kuulumatonta isosta leirille isoseksi. Sinun kannattaa kysyä asiaa suoraan siltä taholta, joka järjesti isoskoulutuksen. Toisaalta, jos sinut on jo valittu isoseksi, en tiedä, olisiko järjestäjällä halua lähteä valintaa enää muuttamaan vaikka eroaisitkin kirkosta. Yksi vaihtoehto on se, että eroaa kirkosta vasta leirin jälkeen.

Isonen osallistuu hartaushetkien ja jumalanpalvelusten valmisteluun. Hän tukee riparilaisten uskonnollista kasvua ja pohdintaa. Voi olla hyväkin pohtia sitä, miksi haluaisi olla mukana isostoiminnassa, jos ei kuitenkaan halua kuulua kirkkoon tai jos ei koe uskonnollista vakaumusta omakseen. Onko isostoiminnan houkuttimena silloin enemmänkin leirielämä, isoselle maksettava palkkio, ystävät tms.?

Jos maailmankatsomuksellinen pohdinta ja leiritoiminta kiinnostaa, on mahdollista mennä myös uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomalle Prometheus-leirille. Myös Prometheus-leireillä tarvitaan apuohjaajia, jotka ovat verrannollisia seurakunnan leirien isosiin, mutta ilman uskonnollista vakaumusta.

Prometheus-leireistä saat lisätietoa täältä: https://www.protu.fi/Mukaan%20toimintaan

Aurinkoista kesää!

Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi

Missä tilanteissa saa oleskella ilman paitaa julkisilla paikoilla?

Lähtökohtaisestihan paidattomuus julkisesti ei ole laitonta miehille, eikä naisille? Kuitenkin poliisi voi tietyissä tilanteissa kehoittaa laittamaan paidan päälle, mitkä ovat tällaiset tilanteet? Ja jos paitaa ei kehotuksesta huolimatta pue, voi sakkoa antaa kai virkavallan vastustamisesta? Jos jotakuta häiritsee naisen paidattomuus, ja poliisi siksi kehoittaa naista pukemaan paidan, onhan tällöin myös naisella oikeus hälyyttää poliisi paikalle, jos häntäkin sitten häiritsee miehen paidattomuus? Entä jos paidatta kulkevalla ei ole paitaa mukana lainkaan, vaan matkaa kotiin esim useampi kilometri? Entä jos on useita ihmisiä samassa paikassa, esim. Puistossa ilman paitaa? Eikai tällöin poliisi voi vain osaa ihmisistä kehoittaa pukemaan paidan erotellen ihmiset sukupuolen perusteella? Eikös se olisi sukupuolisyrjintää? Voisiko joki valaista ihan lain kannalta tätä asiaa selkeästi, että missä voi tarkalleen oleskella ilman paitaa?

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei,

kiitos kysymyksistäsi!

Alastomuus ei ole Suomessa laitonta ja kaupungillakin voi olla alasti. Julkisilla paikoilla ei kuitenkaan saa esiintyä alasti pahennusta herättävällä tavalla. Pahennusta herättäväksi alastomuus tulkitaan usein silloin, kun sillä on seksuaalinen tarkoitus. Näin sanoo rikoslaki (17 luku 21 §):

"Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen

Joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi." http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L17

Poliisi voi pyytää laittamaan paidan päälle, jos joku kokee paidattomuuden häiritseväksi. Nainenkin voi ilmoittaa poliisille, jos jonkun miehen alastomuus häiritsee. Häiritsevyyden kokemukseen vaikuttaa kokonaistilanne. Esimerkiksi uimarannalla rinnat ja nännit paljastavassa uima-asussa näyttäytymistä ei yleensä tulkita epäsiveelliseksi kummankaan sukupuolen osalta. Toisaalta on myös paikkoja, jotka eivät hyväksy kenenkään paidattomuutta. Esimerkiksi joissakin ravintoloissa, terasseilla tai juhlatilaisuuksissa ei katsottaisi hyvällä paidattomuutta ylipäätään.

Suomalaisessa kulttuurissa moni pitää naisen paidattomuutta paheksuttavampana kuin miehen paidattomuutta. Jos nainen kävelee vaikkapa kauppaan tai kirjastoon rinnat paljaana, voi se helpommin herättää joissakin ihmisissä paheksumista (vaikka ei mitään häiritsevää muuten tekisikään) ja he saattavat ilmoittaa asiasta poliisille. Siinä tilanteessa poliisi tekee työtään arvioituaan tilanteen - hän voi neuvotella, kehottaa tai käskeä laittamaan paidan päälle. Jos se ei auta, voidaan pohtia sakottamista sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta. Paidattomista miehistä harvemmin ilmoitellaan, minkä vuoksi poliisikaan ei siihen asiaan niin helposti puutu.

Jos kukaan ei ole paidattomuudesta häiriintynyt ja tehnyt ilmoitusta, niin ei siihen poliisikaan välttämättä puutu. Puuttuessaankin poliisi saattaa vaikka todeta, että et ole tehnyt mitään laitonta, mutta joku nyt on mielensä kuitenkin pahoittanut, joten laittaisitko siksi paidan päällesi. Neuvottelu ja maalaisjärki ovat asian ratkaisemisessa keskeisellä sijalla. Jos ei ole paitaa mukana, voidaan siitä varmasti yhdessä neuvotella, että miten toimitaan. Onko mahdollista lainata paitaa kaverilta, ostaa halpa paita kaupasta tai mennä suoraa tietä kotiin ja tulla takaisin paidan kanssa? Jos puistossa on naisia ja miehiä ilman paitaa ja poliisi kehottaa vain naisia laittamaan paidan päälle (koska paidattomuus on jotakuta häirinnyt), voivat naiset toki sanoa, että myös heitä häiritsee miesten paidattomuus. Tällöin poliisi pyytänee myös seurueen miehiä laittamaan paidan päälle, koska maalaisjärkeä käyttäen se lienee kaikkein sopuisin ratkaisu tuossa tilanteessa. Mitään kaiken kattavaa vastausta siihen, missä voi olla ilman paitaa ei ole, koska se riippuu aina kokonaistilanteesta - siitä miten paidaton käyttäytyy ja siitä, onko joku ulkopuolinen kokenut paidattomuuden tai käytöksen häiritseväksi. Harvemmin kukaan päätyy paidattomuuden takia käräjille, koska yleensä asiat saadaan neuvoteltua paikan päällä.

Siitä voi ja on hyvä keskustella, onko naisten yläosattomuuden paheksuminen oikeudenmukaista ja tasa-arvoista. Muuttuisiko tilanne jos paidattomia naisia näkyisi enemmän katukuvassa ja toisaalta, jos miesten vähäpukeisuudesta ilmoitettaisiin useammin poliisille?

Aurinkoista kesää!

Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi

Näpistys

Hei.
Sain kutsun poliisikuulusteluun.
Aiheena oli näpistysepäily. Olen siihen syyllinen.
Kyseisessä paikassa jossa näpistin on aikaisemmin tapahtunut varkauksia, joihin ei syyllistä ole löytynyt.
Olisiko kutsussa maininta jos minua epäillään näistä varkauksista?
Olen valvonut öitä, ollut syömättä. On niin paha olla.

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei,

kiitos kysymyksestäsi! Onpa harmillinen tilanne - ymmärrän, että se painaa mieltä. Tärkeintä asian selvittämisessä on se, että kertoo asiat rehellisesti niinkuin ne ovat menneet. Poliisi varmasti kertoo tarkasti, mistä sinua epäillään ja minkälaisia vaihtoehtoja asian selvittämisessä on.

Mielestäni on tärkeää, että et pohdi asioita yksin. Joskus tulee töppäiltyä ja omatunto kolkuttaa niin, ettei meinaa uni tulla ja ruoka maistua. Se on ihan terve reaktio, mutta sen ei ole tarkoitus jatkua loputtomiin. Asioista ja huolenaiheista kannattaa jutella omien vanhempien ja vaikkapa ystävien kanssa. Ja sekin on hyvä muistaa, että töppäilyjen ja asioiden selvittämisen jälkeen elämä kuitenkin jatkuu. Kaikki tekevät joskus virheitä - onneksi virheistä voi kuitenkin oppia.

Tsemppiä!

Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi

Olenko elitisti?

Olen jo pitkään vihannut kaikkia ihmisiä jotka ovat idiootteja. Olen ylä asteella ja siellä on tosi paljon ihmisiä jotka luulevat olevansa niin hemmetin kovia tyyppejä kun ovat niin pahiksia. He saavat huonoja numeroita ja ovat muutenkin hirveitä pellejä. Tunnen olevani jokaisen tälläisen henkilön yläpuolella ja pidän heitä roskana. Myös kun monet aikuiset juttelevat minulle he käyttäytyvät kuin he puhuisivat jollekin 4 vuotiaalle. Esitän aina että en oikein tietäisi mistään mitään mutta mielessäni pidän heitä idiootteina ja ajattelen olevani viisaampi kuin he. Olen kasvanut ympäristössä jossa jokainen aikuinen on diletantti joka ei ole käynyt edes lukiota. Suurin osa luokkalaisistani on pelkkiä pellejä joiden mukaan on niin siistiä olla se joka tulee kouluun 2 tuntia myöhässä. Tunnen vain ylemmyyden tunnetta kun mietin millaisia paska duuneja he tulevat saamaan aikuisina. Kun he luulevat olevansa luokan kovimpia tyyppejä mielessäni pyörii vain ajatus kuinka suurta roskaa he ovat ja kuinka voisin milloin tahansa vain siivota heidät pois. En näytä mitään tätä ulospäin ja esitän olevani heidän kaverinsa ja se hiljanen tyyppi jolla on välillä hauskat jutut. Minun puolestani kaikki tämä heikompi aines voitaisiin eristää jonnekin missä olisi heille sopivaa tekemistä. Olen kyllästynyt ympärilläni pyöriviin urpoihin ja tunnen ettei heitä tarvita. Olenko jotenkin outo?

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei,

kiitos viestistäsi! Pohdiskelet kysymyksessäsi oletko elitisti, mutta et kuitenkaan tarkalleen määrittele sitä, mitä tarkoitat eliitillä. Voisitkin hieman tarkemmin pohtia sitä, liittyykö elitismi omassa mielessäsi esimerkiksi taloudelliseen asemaan, älykkyyteen, koulutukseen, politiikkaan tai vaikkapa uskontoon. Vasta sen jälkeen voit itse määritellä koetko kuuluvasi eliittiin - ja mitä elitismi sinulle tarkalleen ottaen merkitsee. Se on silti hyvä pitää mielessä, että vaikka kokisit itse kuuluvasi johonkin eliittiin, toiset ihmiset eivät välttämättä ajattele sinusta samalla tavalla. Ehkä voisitkin pohtia, kenellä ylipäätään on valta määritellä se, kuka kuuluu eliittiin. Yhteiskuntatieteissä näitä kysymyksiä käsitellään paljon, joten suosittelen sinua syventämään ymmärrystäsi asiasta hakemalla kirjastosta jonkun aihetta käsittelevän perusteoksen. Myös filosofia antaa hyvät ainekset tämän kysymyksen pohtimiseen.

Kirjoituksesi johdattaa kyllä sen jäljille, mitä eliittiin ei mielestäsi ilmeisesti ainakaan kuulu: idiootit, kovat tyypit, pahikset, pellet, roskaväki, diletantit, myöhästelijät, paskaduunien tekijät, heikompi aines ja urpot. Ongelmana on se, että et tekstissäsi määrittele sitäkään, mitä tarkoitat esimerkiksi paskaduuneilla ja idiootteilla. Voisiko siis olla, että luokittelet omassa mielessäsi ihmisiä erilaisiin kategorioihin omien ennakkoluulojesi pohjalta sen sijaan, että kyseenalaistaisit käyttämäsi käsitteet ja pohtisit asiaa hieman tarkemmin esimerkiksi tutkimustiedon valossa?

On ihan tavallista, että murrosiässä kokee olevansa toisten yläpuolella, täysin uniikki ja kaikkivoipa. Se kuuluu itsenäistymiseen. Nuoren aivot kuitenkin kehittyvät noin 25-vuotiaaksi saakka. Kypsyessään ihminen yleensä huomaakin oman rajallisuuteensa ja osaa aivan uudella tavalla arvostaa myös toisten ihmisten kykyjä joissakin sellaisissa asioissa, joissa on itse puutteellinen.

Ymmärrys ihmisyydestä ja monimutkaisista prosesseista, joiden kautta ihmiset päätyvät elämässään tiettyyn pisteeseen kasvaa esimerkiksi iän, elämänkokemuksen ja kouluttautumisen myötä. Viisaus on esimerkiksi sitä, että ymmärtää erilaisten ihmisten erilaisia taustoja ja niihin vaikuttaneita yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja historiallisia syitä. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että ympärilläsi olevilla aikuisilla ei ole välttämättä ollut nuoruudessaan mahdollisuutta käydä lukiota, vaikka olisivat sitä ehkä halunneetkin? Yhteiskunta on ollut hyvin paljon toisenlainen rakenteeltaan vielä ennen 1980-luvun taloudellista nousukautta. Aika moni nykyiseen poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin kuuluva henkilö on myös voinut nuorena olla luokan pelle tai kovis. Siihenkin voi olla lukuisia syitä, miksi joku käyttäytyy tietyllä tavalla. Älykäs ihminen osaa nähdä ja ymmärtää erilaisten ihmisten taustoja arvottamatta niitä sokeasti. Ja usein, jos ihminen ymmärtää asioiden taustoja, ei hänelle tule tarvetta nimitellä toisia. Ehkäpä joku myöhästelee siksi, että kotona ei ole vanhemmilla kaikki hyvin? Hän ei ole valinnut asemaansa - ja kuitenkin joutuu sen kanssa elämään.

Sen voin sinulle todeta, että ainakaan koulutuksellisessa, älyllisessä ja poliittisessa eliitissä ei ihminen kovin kauaa pysy ilman sosiaalista älykkyyttä ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Viisaus onkin myös sitä, että osaa kyseenalaistaa omat ajatuksensa ja ennakkoluulonsa. Ehkä voisitkin syventää itseymmärrystäsi pohtimalla, miksi koet tarvetta arvostella tietynlaisia ihmisiä ja "siivota heidät pois". Jos ihmisellä on vahva itsetunto, hänen ei tarvitse polkea toisia ihmisiä alaspäin päästäkseen itse ylös. Silloin voi keskittyä kehittämään itsessään omia parhaita puoliaan sen sijaan, että keskittyy toisten huonoihin puoliin. Oman aikansa älylliseen eliittiin kuuluvan Laotsen sanoin: "Toisten tunteminen on älykkyyttä; itsensä tunteminen todellista viisautta".

Aurinkoista kevättä!

Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi

kirkon kolehti

Moi. Mä en nyt tiiä et tuleeks tää oikeeseen kategoriaan, mut mä mietin sitä, että kun kirkossa (ev.lut.) kerätään kolehti, niin kuinka suuri prosentti kolehdin tuotoista menee oikeesti sille kohteelle, joka on mainittu? Meneekö 100-prosenttisesti hyväntekeväisyyskohteelle, vai pitääkö kirkko osan tuotoista?

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei,

kiitos kysymyksestäsi! On vaikea löytää yleispätevää vastausta sille, miten suuri osa kolehdista menee ilmoitettuun kohteeseen. Kolehdin kohde ilmoitetaan aina kolehdin keräämisen yhteydessä. Kirkkohallitus määrittelee Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pääosan kirkkopyhien kolehdinkeräyskohteista, osasta päättää hiippakunnan tuomiokapituli ja osasta paikallinen seurakunta. Ainakin toisinaan ilmoitetaan, että kolehti menee kohteeseen lyhentämättömänä. Koska kolehtien kohteet vaihtelevat, saat luotettavimman vastauksen varmasti kysymällä asiasta kolehdin kerääjältä jokaisen kolehdin keruun yhteydessä.

Terveisin, Suvi - Nuortenelämä.fi

Tarvitsen apua

Moikka!

Minulla on ollut jo jonkin aikaa ongelmia koulussa, kavereiden kanssa jne...
Eli ongelmani alkoivat kun aloitin kolmosluokan(olen nyt seiskalla). Olin ollut siihen asti lähes aina koulussa parhaan kaverini kanssa. Hän oli kuitenkin muuttanut kesän aikana ja joutui vaihtamaan koulua. Minusta tuntui silloin tosi yksinäiseltä sillä en tuntenut ketään luokaltani tai oikeastaan koko koulustani. Tutustuin kuitenkin ajan kuluessa kahteen tyttöön luokaltani. Olin ollut siihen asti tosi hyvä koulussa enkä myöhästellyt koskaan. He olivat täysin minun vastakohtia. Kumpaakaan ei kiinnostanut koulu. Kuljin koulumatkat heidän kanssa sillä muita ei ollut. Myöhästyin ensin vain pari kertaa heidän kanssaan, mutta hiljalleen siitä alkoi tulla meille tapa. Myöhästyimme yleensä kerran parissa viikossa tai viikossa. Opettajani puhuikin siitä vanhemmilleni. Äitini päätti silloin soittaa asiasta toisen tytön vanhemmille. Se ei auttanut yhtään vaan se pahensi tilannetta. Äitini ei tajunnut, että menetin sen takia ainoat ihmiset jotka tunsin koulusta. Lopetin koulumatkojen kulkemisen heidän kanssa. En enää myöhästellyt, mutta ei minulla ollut enää kavereitakaan. Onneksi kesä lähestyi ja minulla oli kesä aikaa olla omassa rauhassani.

Kesän aikana en ollut kuin pari kertaa parhaan kaverini kanssa. Olin etupäässä yksin ja perheeni kanssa. Kesällä aloin laihtua paljon, sillä minulta alkoi loppua kiinnostus ylipäätään elämiseen ja lopetin syömisen lähes kokonaan. Äitini huomasi, että olin laihtunut, mutta ajatteli sen olevan vain jotain pientä. Koulujen alkaessä syksyllä terveydenhoitajani otti yhteyttä kotiini ja jouduin äitini kanssa jonkin laiseen ruoka terapia juttuun muutaman kerran. En halunnut huolestuttaa äitiäni joten aloin syömään taas normaalisti. Se oli silloin vielä aika helppoa alkaa syömään taas hyvin.

Nelos luokka menikin sitten vähän siinä ja siinä. Sain pari ihan ok kaveria ja koulu alkoitaas sujua paremmin. Itsetuntoni oli mennyt laskuun , mutta sain juuri nostettua sitä paremmaksi. Sitten liikunnan opettajani alkoi puhumaan minulle ja yhdelle toiselle luokkalaiselleni niinkuin oisimme olleet tosi huonoja ja epä urheilullisia. Luokallamme oli pari tosi urheilullista tyyppiä jotka olivatkin opettajan lellikkejä. Yksi niistä alkoikin sitten syrjiä minua ja edellä mainittua kaveriani. Liikunnan opettaja vaan jatkoi meidän arvostelua ja sainoi usein ettemme koita edes vaikka annoimme aina kaikkemme. Se murskasi jälleen itse tuntoni enkä enää halunnut elää. Tuntui, että kaikki vaan romahti taas. Luokkalaiseni jatkoi vain minun syrjimistä ja järjesti minulle usein noloja tilanteita koko luokan edessä. Kukaan opettajista ei huomannut mitään ja luuli oikeastaan minua ja syrjiääni hyviksi ystäviksi joten meidät laitettiin usen vierekkäin istumaa luokassa. Silloin aloin viillellä itseäni välillä ja aloin harkita itsemurhaa vaikka se tuntuikin tavallaan turhalta, sillä moni sanoi minulle usein, että minulla on aina kaikki niin hyvin.

Minulla oli kuitenkin ihan pienestä asti ollut aika vahvoja muistoja siitä, että joku olisi joskus ahdistellut minua seksuaalisesti.(olin kai noin 3-4v)Minulla ei ole vieläkään muistikuvia ketä se oli. muistan vain kuinka hän alkoi riisua minua ja käski minun olla iha hiljaa tai hän tekisi jotain pahaa. Sitten hän alkoi riisuitua itse ja alkoi kosketella minua ympäriinsä. Olimme jossain pimeähkössä huoneessa ja hän oli peittänyt naamaansahuivilla. Joku tuli kuitenkin muttei tajunnut mitä oli tapahtumassa. Pääsin kai kotiin turvaa. En voi sanoa kuitenkaan varmaksi tapahtumia mutta minulla on niin vahvoja tuntemuksia asiasta. Noiden tuntemuksien takia halusin myös kuolla. Kerran karkasin kotoa ja otin mukaani vain puukon tarkoituksenani oli siis viillellä itseäni ja sen jälkeen hypätä jokeen. Olin jo valmiina hyppäämään mutta en vain pystynyt siihen. Palasin kotiin ja sanoin olleeni metsässä retkellä. Joskus äitini löysi puukon joka oli ollut minulla mukana mutta keksein jonkun valheen mitä olisin sillä tehnyt.

Viides luokka olikin aika samoja tapahtumia eli elämä oli hoka päivä pelkkää pelkoa ja uusien asioiden pelkäämistä. Kuudes luokka oli onneksi vähän parempi vaikka olin edelleen vähän itsetuhoinen ja minua syrjittiin vielä joskus koulussa. Syrjintä johtui siis usein siitä, että minulla on ärrä vika. Monen mielestä kuulostankin tosi tyhmältä kun puhun.

Koitti seitsemäs luokka. Pääsin samalle luokalle ykkös kakkos luokilla olleen parhaan kaverini kanssa. Luokalleni tuli vanhasta luokastani vain kaksi poikaa ja syrjijäni meni eri kouluun. Ajattelin ensin yläasteen olleen jonkun uuden hyvän alku. Se ei olekkaan sitä miksi luulin. Minua oudoksutaan puheviastani ja epä sosiaalisuudestani. Ala-aste vain vei minun sosiaalisuuteni pois. En ole saanut oikein uusia ystäviä kun on niin vaikea tutustua muihin. Olen myös laihtunut kymmenisen kiloa yläasteen alusta. Olen siis 13vuotias 160 senttiä pitkä ja painan noin 39kiloa. En ole varma onko se normaali paino ikäiselleni ja kokoiselleni, mutta tahtoisin olla vielä laihempi.

Siinä oli varmaan kaikki kouluun liittyvä mutta kotonakaan ei ole ollut ihan helppoa aina. Olen nimittäin uskotellut itselleni ennen että minulla olisi jotenkin hyvät ja avoimet välit vanhempiini. Nyt olen kuitenkin tajunnut ettei niin ole eikä ole ollutkaan ikinä. En ole kertonut itsetuhoisista ajatuksistani enkä syrjinnästäni tai muustakaan vanhemmilleni. Isäni nyt on aina ollut pitkiä aikoja poissa työmatkoilla. Niinkuin hän on nyttenkin poissa. Äitini taas on ollut aina kotona mutta tuntuu etten vaan uskalla puhuu sille mitään. En oo kertonu myöskään siittä ahdistelu jutust ikinä kellekkään. Mulla on kanssa kaks sisarusta. Iso veli ja iso sisko. Mulla on aika heikot välit veljeeni mutta siskoon aika hyvät. En oo kyllä sillekkään todellakaan pystynyt kertoo mitää yksityist.

Tässä seiskaluokalla oon kerran meinanut yli annostaa itseni läkkeillä kuoliaaksi ja kerran vaa aattelin että meen jonnekkin metsään ja kuolen sinne. Itken lähes joka ilta koska muo pelottaa jokainen päivä. En oo ainakaan vielä sekaantunu alkoholiin, tupakkaan tai huumeisiin vaikka tosi moni muu meiän koulusta onkin. Muo vaan pelottaa että sorrun niihin porukoihin vielä pian. Oon kyllä ollut itsetuhonen mutte en vaa oo ikinä kestänyt ajatusta että käyttäisin jotain päihteitä. Nyt on vaa alkanu tuntuu ettei elämällä oo mitää merkitystä tai sillä mitä mä teen.

Tästä tekstistä tuli tosi pitkä, mutta halusin vaan avautua jonnekkkin ekan kerrran mun ajatuksistani. Toivoisin, että olisi jotain vinkkejä miten voisin ehkä unohtaa kaikki itsetuhoiset ajatukseni ja parantaa elämääni.

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei,

on todella hyvä, että kerroit ajatuksistasi – se on ensimmäinen askel eteenpäin. Kerrot viestissäsi, että haluaisit unohtaa itsetuhoiset ajatukset ja parantaa elämääsi. Se on oikein hyvä tavoite! Olet pohtinut paljon hankalia asioita yksiksesi ja nyt voisikin olla hyvä pohtia asioita yhdessä jonkun aikuisen kanssa. Yksinäisyyden ja itsetuhoajatusten kanssa ei tarvitse selviytyä yksin.

Jos omille vanhemmille puhuminen tuntuu hankalalta, voisit harkita sitä, että varaisit ajan esimerkiksi koulupsykologin luokse. Alueellasi toimii myös maksuton Nuorten vastaanotto, jonka yhteystiedot löytyvät täältä: https://www.pori.fi/perusturva/psykososiaaliset/yhteystiedot.html
Koulupsykologin ja Nuorten vastaanoton psykologien kanssa kaikki keskustelut ovat täysin luottamuksellisia. Moni nuori käy psykologin luona juttelemassa – ja yleensä siitä on aina apua.

Kerroit, että aikaisemmat syrjimiskokemuksesi ovat vaikuttaneet siihen, että sinun on vaikea tutustua ihmisiin. Ymmärrän, että sinusta tuntuu pahalta ja uusien ihmisten kohtaaminen on vaikeaa. Kiusaaminen ja syrjiminen on aina väärin. Vika on kiusaajassa, ei sinussa. Toivoisinkin, että et purkaisi pahaa oloa itseesi, sillä muitakin keinoja pahan olon purkamiseen on tarjolla. Esimerkiksi koulupsykologin kanssa voisitte yhdessä kehitellä tapoja käsitellä itsetuhoisia ajatuksia ja löytää myös kivoja juttuja elämään. Hän voi myös auttaa sinua löytämään takaisin sellaisen ilon ja itsevarmuuden, josta on apua esimerkiksi uusien ystävien hankkimisessa. On tärkeää, että muistaisit jälleen sen, miten hieno ja ainutlaatuinen ihminen olet aivan omana itsenäsi!

Kerroit, että sinulla on muistikuvia siitä, että sinua on lapsuudessa ahdisteltu. Myös siitä asiasta on todella tärkeää puhua, ettei se jää vaivaamaan sinua. Se on myös sellainen asia, josta olisi hyvä kertoa koulupsykologille tai alueellasi toimivalla Nuorten vastaanotolla. He pystyvät varmasti auttamaan. Jos ensimmäinen käynti psykologin luona tai Nuorten vastaanotolla jännittää, voit esimerkiksi näyttää tänne kirjoittamasi viestin ja voitte lähteä sen pohjalta juttelemaan ja selvittämään, miten edetä asiassa. Asia on syytä selvittää, koska Suomen lainsäädännössäkin on kirjattu toimenpiteet alaikäisen ahdisteluun liittyen.

Vaikeuksien keskelläkin kannattaa aina muistaa, ettei mikään menneisyydessä tapahtunut kerro siitä, mitä tulevaisuudessa voi vielä tapahtua. Vaikka olet kokenut kovia, sinulla on mahdollisuus saada apua ja mennä kohti parempaa tulevaisuutta. Olet jo ottanut ensimmäisen askeleen – nyt vain rohkeasti eteenpäin! Ethän riistä itseltäsi mahdollisuutta nähdä, mitä kaikkea kivaa tulevaisuus pitää sisällään.

Terveisin Suvi ja Mika - Nuortenelämä.fi

Sivut