Olen 18-vuotias nuori ja seurustelen 22-vuotiaan miehen kanssa. Olen miettinyt mitä minun on järkevintä tehdä tässä tilanteessa. Olemme seurustelleet kohta vuoden ja mukaan on mahtunut paljon hyviä sekä huonoja puolia. Hän tukee minua rahallisesti,mutta en tunne saavani henkistä tukea. Usein kun olen itkenyt hänen seurassaan, alussa siis oli hieman erilailla mutta nykyään hän lähtee joko tilanteesta pois tai hermostuu minulle. Riitä tilanteessa hän hermostuu enemmän ja on jopa huutanut minulle. Jos itken jostain toisesta syystä, joskus hän lohduttaa ja joskus "karkaa paikalta". Tiedän, että ei ole normaalia ja olen hänelle usein sanonut asiasta että se loukkaa ja satuttaa. Hän on luvannut muuttua, mutta muutosta ei ole näkynyt. Nykyään hän ei ole kyllä.huutanut, mutta en saa kuitenkaan tukea. Riitelemme aika paljon, jopa ihan turhista asioista. Tuntuu siltä, että jos sanon jostakin mikä minua loukkaa tai ärsyttää, en tulr kuunnelluksi, vaan se on minun syytäni. Hän myös usein alkaa "mököttämään" ja pitää kauan mykkäkoulua. Teen itsekin tätä, mutta usein minä olen se, joka sitten lopuksi pyytää anteeksi ja haluaa sopia. Nykyään kun en enää ole jaksanut olla ainoa joka yrittää, niin sen huomaa, sillä mykkäkouku saattaa kestää parikin päivää. Hän myös hermostuu todella pienistä asioista ja kohdistaa nr minuun, vaikken asiaan liittyisikään. En uskalla aina olla oma itseni, vaan esitän neutraalimpaa kuin oikeasti olen. Hän ei myöskään oikein anna minun nähdä kavereitani, vaan sanoo aina, että onko he nyt sitten tärkeämpiä ja onko pakko mennä juomaan, vaikka emme kavereiden kanssa usein edes juo. Yritin puhua hänelle tästä viikonloppuna kun olin hänen luonaan, mutta se kaatui siihen kun aloin puhumaan ystävistäni. Hän ei pidä ystävistäni lainkaan, koska olen kertonut heille melkein kaiken suhteestamme, mutta hän ei ymmärrä sitä että hänelle ei voi puhua kaikesta koska hän ei kuuntele minua.
Epäilen, että suurinosa meidän suhteen "ongelmista" juurtuu hänen omaan lapsuutern, sillä se ei ole ollut helppo eikä mukava. Mietin onko se väärin, jos pyydän häntö hakemaan apua, sillä minä olen aivan loppu. En halua kuitenkaan erota, koska rakastan häntä erittäin paljon ja hän saa minut myös iloiseksi. Viikonloppuna tuli myös ilmi uusi valhe, joka minua häiritsee erittäin paljon. Olemme polttaneet molemmat ja sopineet, että lopetamme. Suhteen alussa hän poltti mistä en tykännyt mutta en kieltänyt sitä. Hön lopetti omasta tahdostaan ja sanoi sen olevan minun takia. Minusta tuntui silloin erittäin hyvältä ja spesiaalilta. Mutta hän on aina aloittanut uudestaan ja salaa minulta. Viimeksi annoin siimaa ja sanoin, että saat kuukauden polttaa, mutta se on siinä. Nyt hän on kuitenkin taas aloittanut vaikka lupasi toista. Tiedän,että suhteessa ei saa rajoittaa ihmistö, mutta sattuu kun rikotaan lupauksia.
En ole voinut hyvin tässä suhteessa hetkeen aikaan ja kavereiden mielestä on syytä erota. En kuitenkaan halua, sillä hän on minulle kaikki kaikessa. Onko tässä vielä tehtävissö mitään? Kaksin puhuminen ei oikein onnistu, kun molemmat saattavat hermostua ja se jää siihen. Kiitos ja anteeksi pitkästä ja sekavasta tekstistä.