Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa, nämä palvelut eri puolilla Suomea ovat apunasi:

Kuukautiset

Kuukautiset alkavat tavallisesti 10-16 -vuotiaana, mutta vaikka niitä kuinka odottaisi, voi tilanne olla hämmentävä. Kuukautisten tuloa voi arvioida, sillä valkovuodon ilmaantuminen on merkki munasarjojen käynnistyvästä toiminnasta. Ennen kuukautisia vuoto voi myös muuttua rusehtavammaksi. Kuukautisia ei tarvitse pelätä, ne ovat vain kehon merkki hedelmällisyyden saavuttamisesta.  

Joka kuukausi kohdun limakalvo valmistautuu vastaanottamaan hedelmöittyneen munasolun. Jos raskaus ei ala, limakalvo irtoaa ja vuotaa pois kuukautisvuotona. Kuukautiset kestävät noin 2-7 vuorokautta. Vuodon määrä voi vaihdella niin peräkkäisinä päivinä kuin kuukausinakin.

Kuukautiskierroksi kutsutaan ajanjaksoa kuukautisten ensimmäisestä päivästä seuraavien kuukautisten alkuun. Kierron pituus on noin 23-35 vuorokautta, mutta nuorilla tytöillä se voi olla aluksi epäsäännöllinen jopa muutaman vuoden ajan. Kiertoa voi seurata kalenterista tai eri sovelluksien avulla. Omaa kiertoa voi oppia tarkkailemalla valkovuotonsa väriä ja koostumusta. Joillekin voi tulla viikkoa tai muutamaa päivää ennen kuukautisia tiettyjä oireita, kuten ärtyneisyyttä, itkuisuutta, rintojen arkuutta, turvotusta tai päänsärkyä. Näitä kutsutaan PMS -oireiksi ja ne helpottavat muutamien päivien kuluttua kuukautisten alusta.

Kuukautisten aikana voi tuntua kipuja, esimerkiksi alavatsassa, selässä tai reisissä. Myös päänsärkyä, pahoinvointia ja ripulia voi esiintyä. Kipuja voi lievittää esimerkiksi liikunnalla, lämpimällä suihkulla, lämpötyynyllä tai levolla. Terveydenhoitajan kanssa voi jutella myös kipugeelien tai -lääkkeiden käytöstä.

Kuukautisten aikana voi käyttää eri suojavaihtoehtoja. Aluksi voi kokeilla sidettä ja kun oma keho ja kuukautiset ovat tutumpia, voi harjoitella pienikokoisella tamponilla. Sekä side että tamponi on noin muutoin hyvä valita vuodon runsauden mukaan. Mikäli ekologisuus kiinnostaa, voi harkita kuukuppia tai kestosidettä. Suojaa valittaessa on otettava huomioon myös vaihtoväli. Runsaimman vuodon aikana side tulee vaihtaa 3-4 ja tamponi 3-6 tunnin välein. Kuukuppiin pitää pestä vähintään 12 tunnin välein. Kupin hoitoon liittyy muitakin tarkkoja ohjeita.

Kuukautisten aikana alapään ja käsien hygieniaan tulee kiinnittää huomiota. Alapää pitäisi pestä 1-2 kertaa päivässä ja kuukautissuojaa vaihtaessa käsien tulee olla puhtaat. Suojaa ei saa heittää wc-pönttöön, vaan se kääritään paperiin ja heitetään roskiin. Jos pikkuhousuihin tulee ohivuotoja, kannattaa tahroja olla hankaamatta sekä pyyhkimättä ja pestä ne heti kylmällä vedellä.

Jokaisen keho on omanlaisensa ja siksi kuukautisetkin ovat jokaisella naisella hieman erilaiset. Omaa kehoaan voi oppia tuntemaan esimerkiksi merkitsemällä ylös vuotopäivät ja kuinka runsaalta vuoto on vaikuttanut. Muutaman kuukautiskerran jälkeen alkaa olla jo vanha tekijä ja ei enää murehdi niin paljon kuukautisia.

Lisätietoa kuukautisistalöydät Pieni kirja kuukautisista -vihkosesta ja YLE-Areenan Säpinää XXX –videoista.

Alla olevassa laatikossa voit kommentoida aihetta. Ylläpito hyväksyy ja julkaisee kommentit.