• Toimittajaoppilaat Elli Lehmonen, Helmi Attila ja Emilia Sipilä kertovat blogikirjoituksissaan, mistä Nuorten parlamentissa keskusteltiin. Kuva: Emilia Sipilä.

  • Toimittajaoppilaana Nuorten parlamentin istuntoon osallistuneen Vuoniityn peruskoulun oppilas Veeti Suppalan artikkeli Vuosaari-lehdessä. 

  • Youtube thumbnail

    "Turhanlaulaja" on Joacimin devyyttialbumin ensimmäinen single, joka kertoo siitä kuinka aikuistuminen tuottaa Joacimille vain harmaita hiuksia.

Kainuu

Kainuulaisten nuorten tärkeitä tieto- ja neuvontalinkkejä
 
Ohjaamo Kajaani, nuorten palvelupaikka Kajaanissa

Ohjaamo Kajaani on suunnattu alle 30-vuotiaille, jotka pohtivat omaan elämäänsä liittyviä valintoja ja asioita.
Käy, soita tai ota yhteyttä somen kautta, kun

  • tulevaisuus askarruttaa
  • koulutus tai työpaikka on hakusessa
  • urasuunnittelu on hukassa
  • tarvitset apua sosiaalisiin valmiuksiin ja elämänhallintaan
  • mietit vapaa-ajan mahdollisuuksia
  • olet huolestunut omasta tai läheisen jaksamisesta
  • asioinnit virastoissa ovat hankalia
  • kaipaat vain hetken keskustelua aikuisen kanssa
 
Kainuulaiset järjestöt ja yhdistykset

Näistä palveluista löydät Kainuussa toimivia harrastejärjestöjä, liikunta- ja urheiluseuroja, nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä, vertaistuki- ja muuta ryhmätoimintaa sekä muita yleishyödyllisisä vapaaehtoisjärjestöjä.

 
Tapahtumien Kainuu

Kainuun tapahtumakalenterista löydät Kainuun kuntien kulttuuri- ja liikuntatapahtumia sekä koulutuksia.

 
Nuorisotakuu

Nuorisotakuu koostuu kolmesta kokonaisuudesta alle 30-vuotiaan näkökulmasta

  1. Itsenäisestä elämästä
  2. Mahdollisuudesta työhön tai koulutukseen sekä
  3. Ammattitaidosta ja työllistymisestä

Tutustu nuorisotakuuseen, jos olet...

  • Peruskoulun, 10-luokan tai valmentavan koulutuksen päättävä.
  • Alle 25 -vuotias ilman työ- tai opiskelupaikkaa.
  • Ilman ammatillista tutkintoa oleva 20-29 -vuotias
  • Vastavalmistunut alle 30 -vuotias

Lisätietoa nuorisotakuusta löydät seuraavilta verkkosivuilta


Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut

Kainuun sosiaali- ja terveyspalveluista löydät Kainuun kuntien terveyspalvelut ja perhepalvelut.
Sieltä löydät muun muassa keskeiset terveys- ja perhepalveluiden aukioloajat.

Omasote on henkilökohtainen kainuulaisille tarkoitettu sähköinen palvelukanava. (tunnistautuminen pankkitunnuksilla)
Sen kautta voit:

  • Lähettää viestejä ja kysymyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille
  • Lähettää sähköisen lääkemääräyksen uudistamispyynnön
  • Kirjata henkilökohtaisia hyvinvointi- ja terveystietojasi
  • Hakea ja löytää ajantasaista hyvinvointiin ja terveyteen liittyvää tietoa

Kysyttävää

Kysyttävää-palstan uusimmat kysymykset
Hyvinvointi ja terveys, 29.11.20221
Miten paljon ihmisen on mahdollista lihoa tai laihtua viikon aikana? Jos menisi viikoksi lomalle ja söisi aivan...
Ihmissuhteet ja seurustelu, 25.11.20221
Hei. Olen lähiaikoina huomannut, että tyttöystäväni penis on pidempi kuin omani ja se aiheuttaa kamalaa häpeää. En...
Työ ja yrittäjyys, 25.11.20220
Moi! Miten voisin hakea 16 vuotiaana ruokakaupasta töitä, esimerkiksi viikomloppuvuoroja tai 2-3 päivän vuoroja...
Kansalaisena, 25.11.20221
Ovatko karjalan kieli ja karjalan murre kaksi eri asiaa? (Kysymys tullut Decibelistä. Kysymys ja vastaus näkyvät...