Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa, nämä palvelut eri puolilla Suomea ovat apunasi:
123123

Mistä apua ulkomailla?

Kuten kotimaassa, myös ulkomailla voi joutua vaikeuksiin. Tällöin on tärkeää tietää, mistä voi hakea apua, sillä kaikkialla maailmassa asiat eivät järjesty samaan tapaan kuin Suomessa.

Jo ennen matkaa kannattaa selvittää, millaiset olot kohdemaassa vallitsevat. Onko poliittinen tilanne epäselvä? Millaisia luonnonmullistuksia alueella on ollut? Onko naisten asema erilainen miehien asemaan verrattuna? Millaisia alueita kannattaa vältellä? Tällaisia tietoja päivitetään jatkuvasti ulkoasiainministeriön nettisivuille ja ne kannattaa katsoa läpi ennen matkustusta.

Jos esimerkiksi passi varastetaan tai joutuu pidätetyksi, auttaa tilanteessa kohdemaan Suomen edustusto. Mikäli oman maan edustustoa ei kohdemaassa ole, on EU-maan kansalaisella aina oikeus pyytää apua minkä tahansa muun EU-valtion suurlähetystöltä tai konsulaatilta. Apua voi saada niin isoihin kuin pieniinkin ongelmiin, aina passin katoamisesta kohdemaan olojen turvattomiksi muuttumiseen.

Kansainvälisen oikeuden mukaisesti kohdemaan viranomaiset ovat vastuussa sekä oman maansa kansalaisten että alueellaan oleskelevien ulkomaalaisten turvallisuudesta, ja matkailijan onkin syytä noudattaa paikallisten viranomaisten ohjeita. On kuitenkin syytä tiedostaa, että joissakin maissa viranomaisten kyky huolehtia tehtävistään on rajoittunut.

Mikäli olet valmismatkalla ja joudut esimerkiksi sairaalahoitoon tai rikoksen uhriksi, on matkanjärjestäjällä avustusvelvollisuus. Omatoimimatkailijoiden kannattaa hankkia matkavakuutus, sillä he vastaavat itse omista matkapäätöksistään ja mahdollisten onnettomuuksien kustannuksista.

Maailmalla on paljon suomalaisia. Toisinaan heitä on myös alueilla, joilla tapahtuu vakava turvallisuutta uhkaava onnettomuus, kuten luonnonmullistus, suuronnettomuus tai maan sisäisen poliittisen tilanteen kärjistyminen sotatilaksi. Tällainen voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Kriisitilanteissa Suomi toimii yhteistyössä muiden pohjoismaiden ja EU:n jäsenvaltioiden kanssa. Avustustoimenpiteet kohdistuvat ensisijaisesti hengen ja terveyden suojaamiseen; omaisuuden suojaaminen ei kuulu edustuston tehtäviin.

Kriisitilanteessa edustusto pyrkii ottamaan yhteyttä matkustusilmoituksen tehneisiin matkustajiin kriisialueella. Heidät pyritään siirtämään turvallisemmalle alueelle tai kotimaahan, mikäli tilanne sitä edellyttää. Evakuointi on vapaaehtoista ja tapahtuu evakuoitavan omalla kustannuksella. Jos ympäröivä tilanne vaikuttaa uhkaavalta, ei kannata jäädä odottelemaan edustuston puhelua, vaan hankkiutua suojaan ja olla itse yhteydessä edustustoon mahdollisuuksien mukaan.

Matkustusilmoitus kannattaa tehdä aina erityisesti riskialttiille alueelle matkustettaessa. Sen voi tehdä ulkoasiainministeriön nettisivuilla Matkustusilmoitus -osiossa.

Ajankohtaista matkustustietoa maittain löydät ulkoasiainministeriön matkustustiedotteista.

Ongelmia EU:n ulkopuolella? Hyödyllistä tietoa löydät Euroopan komission Konsuliapu -osiosta.

Suomen ulkomaanedustustot ja ulkoministeriön konsuliasioiden yksikkö auttavat hädänalaiseen asemaan ulkomailla joutuneita suomalaisia. Lue lisää ulkoasiainministeriön nettisivuilta konsulipalveluista.

 

Saat lisää tietoa ja neuvontaa aiheeseen liittyvissä kysymyksissä nuorten tieto- ja neuvontapalveluista. Etsi lähin palvelusi Ihmiset&osoitteet valikon kautta.

Voit jakaa omat ajatuksesi ja kommenttisi aiheesta, hyödyntäen alla olevaa kenttää.

Alla olevassa laatikossa voit kommentoida aihetta. Ylläpito hyväksyy ja julkaisee kommentit.