Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa, nämä palvelut eri puolilla Suomea ovat apunasi:

Ilman ystäviä

Miksi muilla on kavereita, mutta minulla ei? Olenko muita huonompi tai pukeudunko väärin? Miksi pahimmalla kiusaajalla on noin paljon kavereita? Pitäisikö minunkin muuttua sellaiseksi? Tällaiset kysymykset voivat pyöriä yksinäisen mielessä, kun kaikilla tuntuu olevan seuraa, mutta itsellä ei.

Jokainen tarvitsee kavereita. Kavereiden kanssa tehdään asioita, he auttavat toisiaan läksyissä, heille voi kertoa salaisuuksia ja aina on joku, jolle voi soittaa tai laittaa viestiä. Jos kavereita ei ole, yksinäisyys nostaa päätään. Yksinäisyyttä voivat tuntea ihan kaikki, aina lapsesta vanhukseen saakka.

Jokainen tuntee joskus olonsa yksinäiseksi. Yleensä se on ohimenevää ja unohtuu pian, kun uutta tekemistä ja ajateltavaa taas löytyy. Joskus yksinäisyyden tunne jatkuu ja jatkuu, eikä ympärillä ole ketään kaveria, jonka kanssa voisi viettää aikaa. Tämä voi johtaa mielialan laskuun ja huonoon minäkuvaan. Kavereita siis kannattaa etsiä, eikä antaa yksinäisyydelle valtaa.

Muista, että olet yhtä arvokas kuin muutkin. Jokainen näyttää ja kuulostaa erilaiselta ja jokaisella on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, myös sinulla. Kun arvostat itseäsi, on muidenkin helpompi arvostaa sinua. Jos vahvinta alaasi ovat esimerkiksi käsityöt tai kuvaamataito, yritä etsiä läheltäsi ihmisiä, joilla on kiinnostusta samaan. Yhteisen harrastuksen kautta voi aina aloittaa keskustelun. Aktiivisuus kannattaa, se antaa sinusta ystävällisen kuvan ja voi johtaa tutustumiseen vielä paremmin.

Kavereita kannattaa etsiä myös koulun ulkopuolelta. Aloittamalla uuden harrastuksen voi saada parin uuden kaverin sijaan esimerkiksi kokonaisen jalkapallojoukkueen kaverikseen. Yleensä paljon kavereita on juuri niillä, jotka harrastavat paljon ja ovat monessa mukana, vaikkapa vapaaehtoistyössä. Kunnissa toimii myös erilaisia nuorten vertaisryhmiä, joihin on helppo mennä mukaan. Tietoja niistä voi kysellä esimerkiksi nuorisotyöntekijältä.

Yksinäisyyttä voi lievittää myös netin keskustelupalstoilla. Anonyymisti on helpompaa kertoa yksinäisyydestään. Saatat yllättyä, kuinka monilla on vastaavia kokemuksia ja kuinka monta nettituttavaa löydät. Nettimaailman takia ei kuitenkaan pidä unohtaa ihan oikeaa maailmaa ikkunan takana. Virtuaalikaverit eivät voi olla mukana kaikkialla. 

Uusia ystäviä voi löytää esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa. Somessa on olemassa erilaisia ryhmiä, kuten paikalliset puskaradiot, joissa on silloin tällöin keskustelunaloituksena kaverihaku. Sellaisen aloituksen voi itsekin tehdä.

Joskus ihminen vain haluaa olla yksin, sulkea oven ja olla ihan hiljaa itsensä kanssa. Tässä ei ole mitään outoa. Sosiaalisinkin henkilö tarvitsee joskus omaa aikaa.

Omia ystävyystaitoja voi kehittää. Ystävätaitojen kehittämiseen saat Mielen nettisivulta 7 vinkkiä

Jos tunnet olosi yksinäiseksi, käy lukemassa lisää Nuortennetistä ja Nyytin nettisivuilta.

Tutustu myös Mieskaveritoimintaan, Punaisen Ristin Nuori nuorelle -ystävätoimintaan ja MLL:n kaveritoimintaan.

Löydä uusia ystäviä Kohdataan-somessa. Kohdataan on tarkoitettu kaikille vähintään 15 vuotta täyttäneille.

 

Saat lisää tietoa ja neuvontaa aiheeseen liittyvissä kysymyksissä nuorten tieto- ja neuvontapalveluista. Etsi lähin palvelusi Ihmiset & osoitteet -valikon kautta.

Voit jakaa omat ajatuksesi ja kommenttisi aiheesta, hyödyntäen alla olevaa kenttää. Emme julkaise kenenkään yhteystietoja tai some-tilien tietoja palstalla, jotta jokainen pysyisi tunnistamattomana turvallisuussyistä. Omien yhteystietojen jakaminen julkisella sivustolla on aina riski. 

Sivu päivitetty viimeksi 5.6.2020.

Alla olevassa laatikossa voit kommentoida aihetta. Ylläpito hyväksyy ja julkaisee kommentit.
To, 06/04/2020 - 01:19
Moi, mä oon kovasti miettiny et onkohan mahdollista, että saisin lukion toisena vuonna enään ketään uusia kavereita? En ekana vuonna oikeen saanu ja nyt harmittaa, kun ois vaan pitäny olla rohkee ja tutustuu uusiinkin ihmisiin. Onko vielä myöhästä tutustua ja luoda uusia kavereita? P.s oon myös aika ujo, enkä oikeen tiiä, miten mun pitäis lähestyä uusia ihmisiä :(
Pe, 06/12/2020 - 22:32
Mulla on kuules ihan sama juttu. Lukiota käynyt vuoden ja viimeisen kolmen viikon aikana on yksinäisyys ruvennut tuntumaan raastavalta, osin varmaan koronarajoitusten takia. Mulla oli yläasteella koulussa muutama kaveri, ja nyt kaduttaa syvästi, etten alkanut hengailla niiden kanssa vapaa-ajalla. Olisin pystynyt parempaankin, harmi kun en edes yrittänyt kunnolla. :( Osaan kyllä jutella ihmisten kanssa hyvin, eli olen tavallaan "seurallinen", mutta keskustelun aloitus ja tutustuminen ovat hankalia pullonkauloja ihmissuhteissa. No onneksi olen nyt pääsemässä nuorisopsykiatrille ja saamassa tukihenkilön ja muuta apua. Tavoite on, että kun koulu taas jatkuu, niin voin sanoa tämän kesän olleen elämäni tähän asti paras. Etten olisi enää yksin.

Olen muuttamassa omaan kämppään tässä kuun vaihteessa, ja siinä on hyvä sauma aloittaa elämä "puhtaalta pöydältä" ja unohtaa kaikki menneisyyden murheet ja rajoitukset. Tykkään puhua ihmisten kanssa, en siis ole omasta mielestäni ujo. Olen vain tottunut olemaan sivustakatselija. Nyt on hyvä hetki muuttaa asia.

Suosittelen käymään vaikka nuorisotiloissa tai käymään vaikka salilla ja puhumaan siellä ihmisten kanssa. Ja sitten tietysti koulussa taas syksyllä. Näin saa kavereita varmasti helposti. Näin meinaan itsekin alkaa lähestymään asiaa.

T. 17v poika
Pe, 06/05/2020 - 16:38
Hei! Ei ole lainkaan liian myöhäistä tutustua uusiin ihmisiin ja luoda uusia kaverisuhteita. :) Kannattaa siis ilman muuta olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä toisiin lukiolaisiin. Uusien ihmisten lähestymiseen on onneksi monta tapaa, ystävyystaitoja voi kehittää ja vuorovaikutustaitoja voi harjoitella! :) Vinkkejä kannattaa lukea yllä olevan artikkelin linkeistä sekä esimerkiksi tästä Nyytin jutusta: https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/treenaa-sosiaalisia-taitoja/

Lisäksi esimerkiksi lukiosi kuraattori auttaa sinua varmasti kavereiden saamisessa. Voit siis käydä juttelemassa hänen kanssaan, vaikkapa sitten, kun opinnot jatkuvat syksyllä.
Lisää neuvoja voit saada myös nuorten chateissa: https://www.netari.fi/avoimet-chatit/

Tsemppiterkuin, Riina
Ke, 06/03/2020 - 21:01
Heippa oon 08 tyttö ja haluisin kavereita tulkaa ihmeessä juttelee
Pe, 07/10/2020 - 19:22
Moi oon 07 tyttö nii haluisiks tutustuu
Pe, 06/05/2020 - 16:26
Moi! Turvallisuussyistä emme julkaise tällä sivustolla kenenkään yhteystietoja, joten uusien kavereiden saaminen ei valitettavasti ole mahdollista suoraan tämän palvelun kautta. Omien yhteystietojen jakaminen julkisella sivustolla on aina riski. Täällä Nuortenelämä.fi:ssä voi kuitenkin kommentoida toisten nuorten kommentteja ja kysymyksiä nimettömänä ja keskustella erilaisista asioista tuntematta toista henkilökohtaisesti. :)

Yllä olevasta artikkelista voit saada neuvoja uusien kavereiden saamiseksi.
Terkuin, Riina
Ti, 06/02/2020 - 11:03
Hei olen 05/ 14-v ystäviä kaipaava tyttö Jyväskylän läheltä. Ois kiva tehdä kaikkea yhdessä. Minulla pieniä koiria. Tykkään shoppailla. Ota yhteyttä.
Pe, 06/05/2020 - 16:19
Hei, turvallisuussyistä emme julkaise tällä sivustolla kenenkään yhteystietoja, joten tätä kautta ei valitettavasti voi saada keneltäkään henkilökohtaisia yhteydenottoja. Omien yhteystietojen jakaminen julkisella sivustolla on aina riski. Täällä Nuortenelämä.fi:ssä voi kuitenkin kommentoida toisten nuorten kommentteja ja kysymyksiä anonyymisti. :)

Toivottavasti yllä olevan artikkelin vinkeistä on sinulle hyötyä uusien ystävien saamiseksi.
Terkuin, Riina
Su, 05/31/2020 - 11:32
Moikka:) oon 08/11v tyttö ja miulla ei oo kauheesti ystäviä. Oon luonteeltani vähän ujo mut haluisin tosi kovasti uusia ystäviä ja löytää melkein saman tyyppisiä ihmisiä kuin mie! Joten jos haluut kaverin nii tuu juttelee!
Pe, 06/05/2020 - 15:45
Moi Onks sulla snäppii

Sivut