Olenko menettänyt maineeni/mahdollisuuteni?

Ongelmani on se, että olen pannut kaksi kertaa eri henkilöitä ja nämä tapaukset ovat sitten levinneet koulussani monen korville. Minut tunnetaan kilttinä tyttönä ja moni onkin varmaan ihmetellyt, miten minä voin tehdä sellaista. Itsekin olen sitä mieltä, että mitä helvettiä olen mennyt tekemään, sillä tuollainen ei kuulu yhtään tapoihini, eikä arvoihini. En myöskään nauti siitä.

Nyt olen sitten ihastunut yhteen poikaan koulustani ja en tiedä miten lähestyisin häntä, sillä pelkään, että minusta levinneet juorut ovat johtaneet siihen, että hänen kiinnostuksensa on täysin lopahtanut (hän oli minusta kiinnostunut aiemmin mutta silloin en lämmennyt). En halua joutua noloon tilanteeseen ja ruikuttaa hänen peräänsä siten, että hän luulee, että haluan vain seksiä. En tiedä ajattelenko vain turhia mutta minusta tuntuu, että hän ei esimerkiksi haluisi tavata kanssani, koska häpeäisi sitä, että liikkuu ns. jakorasian kanssa (joka en oikeasti ole).

Kysymykseni on siis se, että mitä olisi järkevintä tehdä tässä tilanteessa ja vaikuttaako juorut todella siihen haluaako pojat tavata jotakin henkilöä vai onko minuun kohdistuvat stereotypiat kumottavissa?