Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa, nämä palvelut eri puolilla Suomea ovat apunasi:

Työnteko alaikäisenä

15-vuotias saa solmia työsopimuksen vakituisesta työstä ja työajan kesto voi olla sama kuin täysi-ikäiselläkin. Ehtona on, että oppivelvollisuus on suoritettu.

14-vuotias tai saman kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttävä saa työskennellä tilapäisesti tai korkeintaan puolet koulun loma-ajasta. Töiden on oltava kevyitä ja ne eivät saa vaarantaa nuoren terveyttä ja kehitystä. Työpäivän pituus saa olla enintään 7 tuntia. Ylityöt tai työskentely öisin eivät ole sallittuja.

Alle 14-vuotiasta ei voi palkata töihin. Tässä iässä on kuitenkin mahdollista tienata taskurahoja esimerkiksi leikkaamalla nurmikkoa tai ulkoiluttamalla lemmikkejä. Alle 14-vuotias voi esiintyä ja avustaa tilapäisesti taide- ja kulttuuriesityksissä tai niihin rinnastettavissa tapahtumissa aluehallintoviranomaisen poikkeusluvalla.

Alle 18-vuotiaalla ei saa teettää erityisen haitallisia töitä. Haitalliseksi katsotaan esimerkiksi työ, joka aiheuttaa kohtuutonta rasitusta tai sisältää suurta vastuuta omasta tai toisten turvallisuudesta. Jos nuori työskentelee ammattitaitoisen henkilön valvonnassa ja työ liittyy nuoren koulutukseen, tiettyjä erityisen haitallisia töitä on mahdollista tehdä. Tällaisia ovat esimerkiksi kuolleiden käsittely ja kuljetus sekä teurastustyö.

Ennen työsuhteen aloittamista kannattaa tutustua työsuojeluhallinnon sivuihin. Niillä neuvotaan työntekijää työsopimuksen solmimisesta aina sen päättämiseen saakka, työpaikan työsuojelutoiminnasta, ammattitaudeista ja muista tärkeistä ja huomioitavista seikoista. Lisäksi sivuilla annetaan toimintaohjeita ongelmatilanteisiin.

Esimerkkejä 14-vuotiaalle sopivista töistä löydät Finlexin nettisivuilta.

Käy lukemassa lisää nuorten työnteosta Tyosuojelu.fi -nettisivuilta.

Terveellinentyö.fi-sivulla pääset kurkistamaan työelämään. Poimi vastaukset ehkä sinuakin mietityttäviin kysymyksiin tutustumalla 17-vuotiaan Hildan tarinaan. Jutussa kerrotaan, kuinka Hilda on päässyt ensimmäiseen työpaikkaansa ja mitkä perusasiat tulee ottaa huomioon työnhaussa ja -teossa. Lisäksi saat vastauksen siihen, mitä kaikkea työpaikalla voi kohdata, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia nuorella työntekijällä on, miten innostua työstä, mitä on vuokratyö ja mitä tehdä, jos töissä kiusataan. Tästä pääset Hildan mukana tutustumaan työelämän ulottuvuuksiin.

Saat lisää tietoa ja neuvontaa aiheeseen liittyvissä kysymyksissä nuorten tieto- ja neuvontapalveluista. Etsi lähin palvelusi Ihmiset & osoitteet -valikon kautta.

Voit jakaa omat ajatuksesi ja kommenttisi aiheesta, hyödyntäen alla olevaa kenttää.

Sivu päivitetty viimeksi 11.9.2019.

Alla olevassa laatikossa voit kommentoida aihetta. Ylläpito hyväksyy ja julkaisee kommentit.
Ma, 02/08/2021 - 15:27
Olen 15- vuotias ja täytän parin viikon päästä 16, mutta kyselisin mistä löytäsin Vantaalta tai nurmijärveltä viikonloppu työn, joks olidi kaupan tai siivous- alan työtä
Ti, 02/09/2021 - 09:07
Moi Ellen!

Kannattaa kurkata vinkit täältä Nuortenelämä.fi:n artikkelista Ilta- ja viikonlopputyö. Kaupan- ja siivousalan töitä voit etsiä eri työnhaku sivustoilta, kuten:
- Duunitori.fi
- Oikotie.fi
- Avointyöpaikka.fi
Voit myös käydä paikkakuntasi Ohjaamossa juttelemassa, sieltä saat apua työn etsimiseen ja työnhakemiseen. Voit etsiä lähimmän Ohjaamosi ohjaamot.fi-sivuston kautta.

Tsemppiä työnhakuun ja synttäri onnittelut!:)

T. Sini – Nuortenelämä.fi
Ti, 12/08/2020 - 00:02

Hei olen 16-vuotias ja etsin töitä karkkilan ja nummelan alueilta olen aika sosiaalinen ja olen aikaisemmin ollut töissä vapaaehtois työssä hoitamassa eläimiä.
Ti, 12/08/2020 - 09:26
Moi! Kiva kuulla, että etsit töitä. Sosiaalisuudesta ja vapaaehtoistyökokemuksesta on sinulle varmasti etua työnhaussa. Toivottavavasti tämän Työ ja yrittäjyys -osion eri sivuista on sulle hyötyä. Kannattaa kurkata esimerkiksi tältä sivulta, mitä kautta töitä voi etsiä ja millaiset työt voisivat sopia ikäisellesi: www.nuortenelama.fi/toita-15-vuotiaalle

Jos kaipaat tietoa tai neuvontaa työnhakuun, voit kirjoittaa kysmyksesi Kysyttävää-palstalle: www.nuortenelama.fi/kysyttavaa. Viestiisi vastataan viiden arkipäivän kuluessa.

Tsemppiä työnhakuun! :) T. Riina
Su, 09/27/2020 - 16:01
Hei! Olen 17 vuotias, maaliskuussa 18 ja haluaisin etsiä osa-aikatöitä Espoon alueelta!
Pe, 10/02/2020 - 14:01
Hei Lili,

Osa-aikatöiden tekeminen on mahdollista alle 18-vuotiaana, mutta sinun tulee ottaa muutamia asioita huomioon. Tärkeintä on, ettei työ vahingoita nuoren terveyttä ja hyvinvointia eikä haittaa koulunkäyntiä. Nuorten työnteosta voit käydä lukemassa lisää työsuojelun sivuilta, https://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/nuori-tyontekija.

Työpaikkoja voit etsiä TE-palveluiden sivuilta, http://www.te-palvelut.fi/te/fi/. Hakuehtoisin kannattaa valita osa-aikatyö ja alueeksi Espoo. Keikkatöitä löytyy myös muun muassa Work Pilotsin sivuilta, https://workpilots.fi/.Töitä voi kysellä myös suoraan esimerkiksi soittamalla tai käymällä mahdollisella työpaikalla.

Tsemppiä työnhakuun!

Terveisin

Nuorten Elämä Espoo
La, 09/05/2020 - 10:21
Kettu 13 vuotiaan ei saa mennä töihi, eikä youtubel saa yhtää mitää. Ja mil sit ostaa vaik ruokaa?
Ti, 09/15/2020 - 09:47
Jos täytät tänä vuonna 14 vuotta, sinun on mahdollista saada palkkatöitä. Siihen saat tietoa ja vinkkejä tältä Töitä 14-vuotiaalle -sivulta: www.nuortenelama.fi/toita-14-vuotiaalle

Rahaa voi tienata ilman varsinaista työpaikkaa. Siihen löydät paljon vinkkejä tältä Miten saada taskurahaa? -sivulta: www.nuortenelama.fi/miten-saada-taskurahaa

Huoltajiesi tehtävä ja velvollisuus on huolehtia, että saat ruokaa syödäksesi. Heidän tehtävänsä on huolehtia, että syöt monipuolisesti, säännöllisesti, riittävästi ja terveellisesti - se tukee kasvuasi ja hyvinvointiasi. Jos sinusta tuntuu, ettei rahat riitä ruokaan, voitte olla yhteydessä kuntanne sosiaalitoimeen. Siellä teitä voidaan auttaa ja tukea monin tavoin - esimerkiksi ruoka-avulla. Myös esimerkiksi monista seurakunnista on mahdollista saada ilmaiseksi ruoka-avustusta. Kannustan sua juttelemaan asiasta sun huoltajien kanssa.

Terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi
Ke, 09/09/2020 - 18:28
no siis oon ite oon myös 13 ja siis eiks sun vanhemmat niinku ostaa sitä ruokaa just lmao
Ma, 09/28/2020 - 14:29
hei
mä oon 10 vuotias mut mä en pääse töihin miks ihan nuoret ei voi päästä töihin

Sivut