Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa, nämä palvelut eri puolilla Suomea ovat apunasi:

Miten saada taskurahaa?

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta vielä hakea tai päästä töihin, voit hankkia pientä taskurahaa myös muilla tavoilla. Voit esimerkiksi kysyä, olisiko vanhemmillasi tai sukulaisillasi jotain sellaista tavallista isompaa kotityötä tai projektia, johon he tarvitsisivat apua ja josta he olisivat valmiita hieman maksamaankin. Tällaisia töitä voisivat olla talvella vaikkapa lumityöt ja kesällä nurmikon leikkuu, haravointi ja marjanpoiminta. Ympäri vuoden tehtäviä töitä ovat vaikkapa varaston ja auton siivous, halkotyöt, kauppareissulla avustaminen, remontissa avustaminen, lemmikkien ulkoiluttaminen, lastenhoito yms.

Taskurahaa voi hankkia myös keräämällä pulloja erityisesti isojen tapahtumien yhteydessä. Pullojen kierrättäminen on myös luonnolle kiva teko!

Pienten askareiden ohella voit kerryttää rahaa esimerkiksi säästämällä viikkorahat tai muut vanhemmilta saamasi rahat tilille. Mikäli haluat, voit myös pyytää vanhempia ja sukulaisia antamaan syntymäpäivälahjat ja joululahjat rahana. Tällöin voit itse päättää myöhemmin, mihin haluat rahasi käyttää.

Yksi hyvä keino on myös myydä tarpeettomiksi jääneitä vaatteita ja tavaroita kirpputorilla tai nettihuutokaupoissa. Muistathan kuitenkin jutella kirpputorimyynnistä ensin vanhempiesi kanssa.

Kesän lopulla ja syksyllä voit hankkia taskurahaa marjoja poimimalla. Marjoja saa poimia metsästä ja myydä verovapaasti, jos niitä ei poimi varsinaisesti työkseen.

Jos olet innokas bloggaaja tai vloggaaja, voit selvitellä mahdollisuuksiasi saada mainostuloja.

Jos sinulla on kysyttävää taskurahan tienaamisesta, kirjoita kysymyksesi Kysyttävää-palstalle

 

Voit jakaa omat ajatuksesi ja kommenttisi aiheesta, hyödyntäen alla olevaa kenttää.

Sivu päivitetty viimeksi 3.3.2021.

Alla olevassa laatikossa voit kommentoida aihetta. Ylläpito hyväksyy ja julkaisee kommentit.
Ma, 03/07/2022 - 21:41
Hei olen 12v. ja tarvitsen 249,00€
tulevan kuningaspytonin terraarioon.
Mitä minä teen?
Pe, 03/11/2022 - 12:51
Hei! Mukava kuulla, että haluat tienata rahaa terraarioon. Säästäminen on hyvä aloittaa suunnitelman tekemisellä. Voit jutella rahan tienaamisesta esimerkiksi vanhempasi kanssa. Voitte tehdä yhdessä suunnitelman, johon kirjaatte sinulle sopivat väylät rahan tienaamiseen, tavoitesumman, välitavoitteita ja aikataulun. Suunnitelman voi tehdä vaikkapa paperille tai tietokoneella.

Yllä olevassa jutussa on esitelty erilaisia tapoja rahan tienaamiseen. Mitkä niistä tavoista voisivat sopia sinulle? Kirjaa ne suunnitelmaan! :)

Tsemppiä ja malttia säästämiseen!
lämpimin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi
Su, 02/27/2022 - 22:52
Moi! Täytän kesällä vasta 13 ja pitäs saada kerättyy rahaa yli 1000€ yläkoululeirityksiin ja tällä hetkellä mulla on vaan 51€
Ma, 02/28/2022 - 08:25
Moikka! Kiva kuulla, että keräät yläkoululeirityksiin rahaa. Toivottavasti yllä olevan tietoartikkelin neuvoista on sinulle hyötyä. Jos sinulla on jotain kysyttävää mielen päällä vaikkapa tienaamisesta, voit kirjoittaa kysymyksesi Kysyttävää-palstalle: www.nuortenelama.fi/kysyttavaa
Viesteihin vastataan viidessä arkipäivässä.

Tsemppiä tienaamiseen! :)
Lämpöisin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi
La, 02/19/2022 - 16:05
Moi oon Helka 10vuotias voitteko kertoa miten saisin 500€ viikossa kun aion ostaa ip 11
Ti, 02/22/2022 - 09:01
Moi Helka! Kiva kuulla, että haluat tienata itse rahat ip 11. Ikäisenäsi on kuitenkin haasteellista tienata noin isoja summia noin nopeasi. Löytäisitkö yllä olevasta artikkelista sinulle sopivia tapoja tienata rahaa? Voi olla, että et ehdi viikossa saada haluamaasi summaa kasaan, mutta jos maltat tienata kauemmin, onnistut varmasti.

Yksi keino on, että toivot esimerkiksi synttärilahjat ennakkoon rahana. Tarvittaessa voit myös pyytää huoltajaltasi lainaa rahaa, ja maksaisit sitten sitä mukaa takaisin, kun saat tienattua rahaa itse.

Voit ottaa asian puheeksi kotona. Voitte yhdessä suunnitella sinulle sopivat tienaamisen tavat ja aikataulun, jossa sinun olisi mahdollista saada 500€ kasaan.

Tsemppiä ja malttia tienaamiseen! :) Terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi
La, 02/19/2022 - 13:57
oon 12 v poika ja tarvisin rahaa uuteen skeittilautaan joka maksaa 150€. mul on täl hetkel vaan 22€, eli mitä teen?!
Ti, 02/22/2022 - 08:44
Moi! Voit saada 150€ kasaan yllä olevassa artikkelissa esiteltyjen tienaamisen tapojen avulla. Mitkä tavat tienata voisivat sopia sinulle? Kannattaa kokeilla monia eri tapoja, jolloin rahaväyliä on useampia ja halutun summan saa nopeammin kasaan. Voit vaikkapa käydä artikkelin vinkit yhdessä huoltajasi tai muun tutun aikuisen kanssa läpi. Voitte yhdessä suunnitella, miten juuri sinun on näppärintä alkaa tienaamaan taskurahaa ja saada tienattua skeittilautaan tarvittava summa kasaan.

Tsemppiä ja intoa tienaamiseen! :)
Terkuin, Riina | Nuortenelämä.fi
Ti, 02/15/2022 - 18:36
Moikka. Miten saisin kasaan noin 1000€ uutta pelitietokonetta varten? Oon siis vasta 12v.
Ti, 02/22/2022 - 08:36
Moi! Isojen summien tienaaminen ikäisenäsi on haastavaa, koska ikäistäsi ei voida ottaa palkkatöihin. Rahaa voi onneksi tienata pienempiä summia muillakin tavoilla. Tällöin säästämiseen on hyvä varata runsaasti aikaa. Myös maltti on valttia.

Selkeä suunnitelma, johon on kirjattu tavoitteet ja välitavoitteet, helpottaa tienaamista. Kannustan siis tekemään kirjallisen suunnitelman (esim. tietokoneella tai paperille) vaikkapa yhdessä huoltajasi kanssa. Voitte käydä läpi yllä olevassa artikkelissa esiteltyjä tienaamisen tapoja ja valita niistä sinulle sopivat tavat suunnitelmaan. Siihen on hyvä kirjata myös sopiva aikataulu.

Ikäisesi voi myös ryhtyä yrittäjäksi, ja tienata sillä tavoin.

Sinä vuonna, kun täytät 14 vuotta, voit päästä palkkatöihin tienaamaan. Lisää tietoa ja vinkkejä tähän saat tältä sivulta: www.nuortenelama.fi/toita-14-vuotiaalle

Tsemppiä tienaamiseen! Terkuin, Riina | Nuortenelämä.fi

Sivut