Voisko se tykätä?

Olen tuntenut jo vähän aikaa erään miehen johon olen ihastunut Oikeastaan reilut 2 vuotta. Olemme jutelleet tämän herrashenkilön kanssa paljon, mutta itselle on vielä vähän epäselvää että mikä minä hänelle olen vaikka olemme jo keskustelleetkin aiheesta. Tässä plussat ja miinukset hänen käytöksestään viime aikoina

Plussat:
+ tulee mielellään lähelle
+ hän tekee aloitteen esim.halaukseen kun näemme
+ on kehunut kauniiksi
+ pitää kättä alaselällä halauksen aikana
+ hymyilee paljon seurassani
+ hän kertoo minulle henk.kohtaisia asioitaan ja avautuu muutenkin paljon
+ pyytelee anteeksi jos myöhästyy esim.tapaamisesta tai käyttäytyy eri tavalla
+ nojaa eteenpäin kun jutellaan

Miinukset
- ei tykkää liiemmin jutella somessa tai jos lähetän viestin vastaa viiveellä

Kysymys kuuluukin voisko se tykätä minusta oikeasti vai onko hän vain kohtelias? Muutkin samassa tilanteessa olevat saatte antaa vertaistukea :)

Kommentoi
Näytä vastaukset

Nuortenelämä.fi vastaa

Hei nimimerkki onkohänseoikea ja kiitos kysymyksestäsi!

Kerrot, että olet ollut reilun kahden vuoden ajan ihastunut tuntemaasi mieheen. Sinulle on silti hieman epäselvää, missä tilanteessa olette toistenne suhteen, vaikka olette aiheesta jotain jo keskustelleetkin.

Tekstissäsi oletkin jo hyvin pohtinut plussien ja miinusten kautta hänen käytöstään, kun hän on seurassasi. Plussiin olet listannut muun muassa, että hän tulee mielellään lähelle, hymyilee paljon seurassasi ja nojaa eteenpäin jutellessanne. Miinuksena mainitset, että hän ei liiemmin tykkää jutella somessa ja vastaa viesteihisi viiveellä.
Varsinainen kysymyksesi onkin, että voisiko tämä mies tykätä sinusta oikeasti vai onko hän vain kohtelias.

Selkeää vastausta kysymykseesi minulla ei kuitenkaan valitettavasti ole - sen saatoit jo arvatakin. :) Vaikka oletkin kuvaillut tilannetta kysymyksessä hyvin, niin toisen tunteiden arvioiminen häntä tuntematta ja asiasta juttelematta on melko haastavaa.
On kuitenkin mukava kuulla, että olet päässyt viettämään aikaa yhdessä ihastuksesi kanssa! Kertomiesi ”plussien” perusteella kuulostaa siltä, että myös hän selvästikin viihtyy seurassasi, kokee sinut luotettavaksi ja pitää sinua kauniina. Näiden asioiden perusteella on helppo ajatella, että hän kyllä pitää sinusta, mutta näin etäältä on vaikea sanoa, näkeekö hän sinut pelkkänä ystävänä vai oletko hänelle jotain enemmän.
Viestissäsi et avannut enempää, että millaista keskustelua olette jo käyneet siitä, mitä olette toisillenne. Jos sinulle on jäänyt epäselväksi, että onko juttunne kaveripohjalla vai olisiko ihastuksesi kiinnostunut sinusta ihan seurustelukumppanina, niin voisitko ottaa asian vielä esille hänen kanssaan? Mainitsit tekstissäsi, että hän kertoo sinulle henkilökohtaisia asioitaan ja avautuu muutenkin. Hän vaikuttaa kertomasi perusteella avoimelta keskustelukumppanilta, joten tilanteenne määrittelystä puhuminen uudelleen ei varmaankaan olisi mahdoton ajatus.

Sinua tuntuu hieman mietityttävän ihastuksesi haluttomuus jutella somessa ja viesteihin vastaamisen hitaus. Vaikka some onkin ihan arkipäiväinen perusjuttu monille, niin kaikki eivät välttämättä koe sitä itselleen luontevaksi paikaksi jutella. Onkohan hän yleensäkin hieman hiljaisempi somessa vai tuntuuko sinusta, että ainoastaan sinun kanssasi hän juttelee vähemmän?
Oletko ottanut hänen kanssaan puheeksi sitä, että sinun mielestäsi hänen vastauksensa viesteihin usein viipyvät? Teillä tuntuu olevan hyvät välit, joten uskon että voisit hyvinkin kertoa hänelle, että olet hieman ihmetellyt hänen tapaansa vastata viesteihin viiveellä. Asiallehan voi olla joku arkipäiväinen selitys, mikä ei johdu sinusta.

Ihastuminen on ihanaa, mutta ymmärrän, että epätietoisuus vastapuolen tunteista voi tuntua jopa raastavalta! Toivottavasti myös vertaistukea löytyy. :)
Ihastuksesi kuulostaa kuitenkin oikein mukavalta typiltä, joten toivottavasti saisit tilanteeseenne selvyyttä keskustelun avulla mahdollisimman pian.

Toivotan sinulle kovasti tsemppiä ihastuksesi tunteiden selvittämiseen ja oikein mukavaa joulun aikaa!

Terveisin,
Rita / Nuorten Jyväskylä

Mä oon ihastunu yhteen tyttöön luokaltani ja huomaan jotenkin ihastuksen merkkejä ja huomaan: toistuvaa tuijotusta ja katsoo mua kun kävelee ohi ja vähän punastuukin kun kävelee läheltäni tai kun me katsotaan toisiamme oon enemmän jo rakastunu häneen mitä luulette te onko hän ihastunut/rakastunut minuun? Ja vielä olen tottakai poika.


Hei Maksim!

Kiva kuulla ihastumisestasi, sehän on aika mukava tunne, vaikka vatsanpohjassa varmaan tuntuukin perhosia. Kerrot kommentissasi, että ihastuksesi katselee sinua usein ja ehkä vähän punastuukin kun kävelee läheltäsi.

On mahdollista, että nämä ovat merkkejä ihastumisesta hänenkin osaltaan. Kuitenkin ainoa henkilö, joka osaa vastata kysymykseesi, on juuri tämä tyttö, johon olet ihastunut. :) Rohkaisenkin sinua tutustumaan ihastukseesi ensin hieman enemmän ja juttelemaan vaikka ihan tavallisia juttuja. Voit esimerkiksi kysellä hänen harrastuksistaan tai aloittaa keskustelun johonkin kouluun liittyvästä aiheesta. Jos kasvokkain puhuminen tuntuu liian jännittävältä, niin keskustelua voi viritellä vaikka some-viesteillä.

Nuortennetissä on hyviä vinkkejä tilanteeseen, jossa miettii voisiko oma ihastuksen kohde olla ihastunut myös sinuun. Siellä on myös joitain esimerkkejä, miten voi tehdä aloitteen.

Toivotan sinulle rohkeutta ihastuksellesi jutteluun!

Terkuin,
Rita / Nuorten Jyväskylä