Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa, nämä palvelut eri puolilla Suomea ovat apunasi:

Miten saada taskurahaa?

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta vielä hakea tai päästä töihin, voit hankkia pientä taskurahaa myös muilla tavoilla. Voit esimerkiksi kysyä, olisiko vanhemmillasi tai sukulaisillasi jotain sellaista tavallista isompaa kotityötä tai projektia, johon he tarvitsisivat apua ja josta he olisivat valmiita hieman maksamaankin. Tällaisia töitä voisivat olla talvella vaikkapa lumityöt ja kesällä nurmikon leikkuu, haravointi ja marjanpoiminta. Ympäri vuoden tehtäviä töitä ovat vaikkapa varaston ja auton siivous, halkotyöt, kauppareissulla avustaminen, remontissa avustaminen, lemmikkien ulkoiluttaminen, lastenhoito yms.

Taskurahaa voi hankkia myös keräämällä pulloja erityisesti isojen tapahtumien yhteydessä. Pullojen kierrättäminen on myös luonnolle kiva teko!

Pienten askareiden ohella voit kerryttää rahaa esimerkiksi säästämällä viikkorahat tai muut vanhemmilta saamasi rahat tilille. Mikäli haluat, voit myös pyytää vanhempia ja sukulaisia antamaan syntymäpäivälahjat ja joululahjat rahana. Tällöin voit itse päättää myöhemmin, mihin haluat rahasi käyttää.

Yksi hyvä keino on myös myydä tarpeettomiksi jääneitä vaatteita ja tavaroita kirpputorilla tai nettihuutokaupoissa. Muistathan kuitenkin jutella kirpputorimyynnistä ensin vanhempiesi kanssa.

Kesän lopulla ja syksyllä voit hankkia taskurahaa marjoja poimimalla. Marjoja saa poimia metsästä ja myydä verovapaasti, jos niitä ei poimi varsinaisesti työkseen.

Jos olet innokas bloggaaja tai vloggaaja, voit selvitellä mahdollisuuksiasi saada mainostuloja.

Jos sinulla on kysyttävää taskurahan tienaamisesta, kirjoita kysymyksesi Kysyttävää-palstalle

 

Voit jakaa omat ajatuksesi ja kommenttisi aiheesta, hyödyntäen alla olevaa kenttää.

Sivu päivitetty viimeksi 3.3.2021.

Alla olevassa laatikossa voit kommentoida aihetta. Ylläpito hyväksyy ja julkaisee kommentit.
Pe, 04/22/2022 - 15:24
Moikka! Kiitos kommentistasi. 60€ on hyvä alku! Yleensä isojen summien tienaaminen nopealla aikataululla on kuitenkin hankalaa. Tuollaisia summia tienataan tavallisimmin palkkatöitä tekemällä, mutta koska 12-vuotiasta ei voida lain mukaan vielä palkata töihin, on rahan tienaamiseen keksittävä muita keinoja. Pienempiä summia rahaa onkin mahdollista tienata monin eri tavoin. Pienistä summista kerääntyy ajan mittaan isompi summa kasaan, jos itsellä riittää intoa tienaamiseen ja malttia säästämiseen.

Yllä olevasta artikkelista voit poimia vinkit, miten rahaa voi tienata ilman varsinaista palkkatyöpaikkaa. Mitkä noista tavoista voisi sopia sinulle? Voit käydä artikkelia läpi vaikkapa yhdessä huoltajasi kanssa. Liikkeelle tienaamisessa kannattaa lähteä sillä, että tekee pidemmän tähtäimen suunnitelman, johon kirjaa kaikki itselle sopivat tienaamisen tavat, aikataulun, tavoitesumman ja välitavoitteita.

Jos tämä tuntuu liian hitaalta tavalta saada tavoitesumma kasaan, en keksi muuta keinoa, kuin kysyä huoltajaltasi kyseistä summaa lainaa, jolloin tienaisit summan pikkuhiljaa jälkikäteen ja maksaisit huoltajallesi summan takaisin pienissä erissä. 960€ on kuitenkin iso summa, ja voi olla, ettei sen lainaaminen ole mahdollista. Asiasta voi kuitenkin kysyä ja keskustella.

Tsemppiterkuin, Riina | Nuortenelämä.fi
Ma, 04/11/2022 - 18:49
Hei tarvitsen rahaa kesälle ja olen 12v kohta 13 mutta haluan apua miten en halua pulloista ja kotitöistä en saa rahaa. Mutta tarvitsen lisää vaateitaa.
Apuaaa!!
Pe, 04/22/2022 - 15:11
Hei! Kiva kuulla, että haluat tienata omaa rahaa. Voit esimerkiksi kysyä naapureiltanne, perhetutuiltanne tai sukulaisiltasi, olisiko heillä jotain sellaista isompaa hommaa, johon he tarvitsisivat apua ja josta he voisivat maksaa sinulle. Ympäri vuoden tehtäviä töitä ovat esim. varaston ja auton siivous, kauppareissulla avustaminen, remontissa avustaminen, lemmikkien ulkoiluttaminen ja hoitaminen/vahtiminen, lastenhoitotyöt tai jokin muu homma, mikä sopii kaikille osapuolille.

Lisäksi jo keväällä ja alkukesästä on mahdollista poimia ja myydä sieniä ja tienata sillä tavoin. Tähän on hyvä ottaa avuksi joku sieniä tunteva aikuinen mukaan.

Myös vanhoja vaatteita ja tavaroita voi myydä eteenpäin ja saada sillä tavoin shoppailurahaa. Voit kysyä huoltajiltasi, olisiko tällainen mahdollista.

Voisit myös keskustella huoltajiesi kanssa, miten juuri sinä voisit tienata ja säästää rahaa. Heiltä voi tulla hyviä vinkkejä ja ehdotuksia edellä mainittujen lisäksi.

Tsemppiä tienaamiseen!
t. Riina | Nuortenelämä.fi
Ti, 04/05/2022 - 16:37
Hei, olen 14-vuotias ja haluaisin vaihto-oppilaaksi, mutta se maksaa 5000e. Olen kerännyt noin 2000e tähän mennessä, mutta mistä voisin tienata lisää? Minulla on pieni valtuustohomma josta minulle maksetaan noin 200e kuussa, ja sen lisäksi saan vanhemmiltani 50e/kk. Minun pitää maksaa kaikki itse, enkä myöskään halua lainata rahaa keneltäkään. Minulla on myös alle vuosi aikaa saada rahat kokoon. Onko kellään ehdotuksia?
Ke, 04/13/2022 - 16:23
Moikka ja kiva että laitoit viestiä.

Pohdit että miten saisit nopeasti kerättyä rahaa, kun haluat lähteä vaihto-oppilaaksi vuoden päästä.

Olet 14-vuotias ja ikäsi johdosta työaikaasi koskee tietyt rajoitukset, joista voit lukea tarkemmin https://www.nuortenelama.fi/toita-14-vuotiaalle. Otathan huomioon, että 14-vuotiaana tarvitset vanhempasi allekirjoituksen työsopimukseen, ja näin ollen vanhempasi voivat tarvittaessa rajoittaa työn tekoasi.

Käyt vielä koulua, joten voisit hakea arkipäiville iltaan tai viikonloppuihin sijoittuvia töitä, tai kesäloman ajaksi kesätöitä. Tässä muutamia vinkkejä mistä voisit töitä hakea.

Workpilotsista http://www.workpilots.fi voit löytää itsellesi keikkatöitä, tai 4h:n kautta voit tienata rahaa esimerkiksi kerhon ohjaajana https://4h.fi/tyo-ja-yrittajyys/toita-nuorille-4hn-kautta/. Täältä voit löytää töitä mainosten jakelijana https://hjex.fi/fi/tyopaikat. Voit myös tarjota apua koiran lenkittämiseen tai pihahommiin, joista maksetaan sinulle palkkio. Olisiko myös ehkä mahdollista saada vanhemmilta, sukulaisilta tai tutuilta lisärahaa kotitöiden tekoa vastaan?

Toivottavasti näistä vinkeistä on apua sinulle!
Su, 04/03/2022 - 14:57
Moikka, oon 14-vuotias tyttö joka tarvis noin viikossa 50€, jotta saisin lentolipun! Oisko ideoita keraamiseen?
Pe, 04/08/2022 - 13:59
Moi!

50 euroa voi saada viikossa kasaan eri väylien kautta. Voisitko esimerkiksi kerätä ja palauttaa pulloja ja tölkkejä? Ulkoa tien varsilta, puistoista ja toreilta voi löytyä hyväkin pullo- ja tölkkisaalis. Voit myös kerätä mahdolliset pullot ja tölkit kotoasi ja kysyä lähipiirisi aikuisilta, sattuisiko heillä olemaan pulloja/tölkkejä, jotka saisit palautettaviksi. Lähipiirin aikuiset voivat hyvinkin olla halukkaita auttamaan sinua lentolippurahojen saamisessa kasaan. Heiltä ja vanhemmiltasi voit kysyä myös, olisiko heillä jotain sellaista kotityötä tai muuta avustavaa hommaa, jossa voisit auttaa ja josta he olisivat valmiita maksamaan tietyn summan.

Toivottavasti saat tarvittavan summan ajoissa tienattua!
Tsemppiterkuin, Riina | Nuortenelämä.fi
Su, 04/03/2022 - 12:12
Täytän kesällä 13vuotta ja tarvitsisin rahaa tietokoneen huoltamiseen sekä myöhemmin mopoon. Kotitöistä saan noin 4€ per viikko. Kavereiden kanssa tulee aina välillä osteltua kaikkea. Mitä kannattaisi tehdä?
Pe, 04/08/2022 - 12:43
Hei!

Säästäminen on hyvä aloittaa suunnitelman tekemisellä. Voit suunnitella rahan tienaamista esim. vanhempasi kanssa. Voitte tehdä yhdessä suunnitelman, johon kirjaatte sinulle sopivat väylät rahan tienaamiseen, tavoitesumman, välitavoitteita ja aikataulun. Suunnitelman voi tehdä vaikkapa paperille tai tietokoneella.

Tällä sivulla on esitelty erilaisia tapoja rahan tienaamiseen. Mitkä niistä tavoista voisivat sopia sinulle? Kirjaa ne suunnitelmaan! :) Jos yrittäjyys kiinnostaa, voit harkita sitäkin keinoa tienata rahaa koulun ohella. Yrittäjänä voi toimia jo sinun ikäisenäsi. Palkkatöitä voit alkaa tehdä sinä vuonna, kun täytät 14 vuotta. Voit kysyä myös vanhemmiltasi lisää vinkkejä. He tuntevat sinut ja heillä voi olla ideoita, jotka voisivat sopia juuri sinulle rahan tienaamiseen.

Tsemppiä ja malttia säästämiseen!
toivoo, Riina | Nuortenelämä.fi
Su, 04/03/2022 - 00:24
Hei

Sivut